Innovaatio on nyt kuuma sana ja USA:laiset parhaat kauppakorkeakoulut painottavat opetuksessaan nykyään Innovaatioita (esimerkiksi UC Berkeleyn Haas School of Business). Liiketoiminnan ja johtamisen uudet trendit ovat aina nousseet USA:laisista huippukauppakorkeakouluista, eikä ole mitään syytä olettaa, että tähän tulisi muutos tulevaisuudessa. USA:laisten huippuyliopistojen rooli on niin merkittävä alan tutkimuksessa.
Myös Japanilaiset yritysjohtajat ovat usein saaneet oppinsa USA:ssa ja Toyota production systeeminkin malli haettiin alunperin USA:sta. Toyota production system on Japanilainen kuuluisa tehdastyön prosessi-innovaatio, joka on nostanut eri variaatioissaan Japanilaisen teollisuuden työn tuottavuuden OECD maiden parhaaksi ja mahdollistanut Japanilaisten vientituotteiden globaalin kilpailukyvyn.
Parhaat innovaatiot Japanissa ovat olleet tuotannon tehokkuutta parantavia prosessi-innovaaioita suurissa teollisuusyrityksissä. Nykyään painopistettä ollaan muuttamassa, sillä talouden syklit tuntuvat nopeutuneen, ja kuluttajat kaipaavat uusia tuotteita yhä nopeammalla tahdilla. Kilpailukyvyn löytäminen prosessien tehokkuutta parantamalla näyttää olevan yhä vaikeampaa.
Japanin kauppa-ja teollisuusministeriö (METI) on alkanut tukea PK-yritysten innovaatiotoimintaa. Japanissa on 4.3 miljoonaa PK-yritystä, joista noin 10% luetaan innovatiivisiksi, eli ne panostavat toiminnassaan uusiin teknologioihin, uusiin palveluihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Näitä yrityksiä METI tukee vuosittain suurella budjetilla. Vaikka Japanissa, kuten Suomessakin innovaatiot ovat tähän saakka kaupallistettu suurten yritysten toimesta, niin nyt uskotaan PK-yrityksistä nouseviin uusiin innovaatioihin hieman piilaakson mallin mukaan.
Amerikkalainen CNBC tv-yhtiö lähettää verkkoon "The Business of Innovation" sarjaa. Innovate or Die -nimisessä jaksossa haastateltiin myös Sitran Esko Ahoa. Yksi sarjan oivalluksista on se, että yritykset rutinoituvat ja muuttuvat jäykiksi byrokratioiksi luonnostaan toimintansa aikana, ja uudet tuote- tai palveluinnovaatiot estyvät syntymästä.
Olen käsitellyt tätä aihetta myös lisensiaatintyössäni sivulla 52 alkaen. Johtamisen teorioiden mukaan näyttäisi olevan niin, että yrityksen organisaatio muuttuu innovatiiviseksi ainoastaan ulkoisen paineen uhatessa, jolloin on jo liian myöhäistä. Ne yritykset, jotka menestyvät innovaatioihin perustuvassa taloudessa, kykenevät uudistumaan sisäisesti ilman ulkoista markkinalähtöistä uhkaa. Tuottaakseen innovaatioita, täytyy yritysjohdon olla kyvykäs taistelemaan rutinisoitumista vastaan, luoda tarkoituksella turbulenssia totuttuihin kaavoihin ja antaa uusien ideoiden nousta esiin. Toisin sanoen innovaatiotaloudessa johdon kyky aistia mahdollisuudet, tarttua niihin ja saada muutos aikaan organisaatiossa johtaa voittoon.
Lisensiaatintyöni:
http://users.tkk.fi/~smedlund/smedlund-licentiate-2008.pdf
CNBC - The Business of Innovation (Kiitos Tauno Ihalaiselle linkkivinkistä):
http://innovation.cnbc.com/en/programmes/innovate_or_die
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti