
Tokion raideverkosto on useiden yhtiöden hallinnassa. Osan omistaa valtiollinen JR, osan Tokion kaupungin eri yritykset ja osa yhtiöstä on täysin yksityisiä. Yksi yksityisistä rautatieyhtiöistä on Tokyu Corporation. Yhtiö on perustettu jo vuonna 1922 Tokion kasvun aikaan, jolloin se aloitti maa-alueiden ostamisen tai lunastamisen käyttöönsä. Tälläkin hetkellä raiteet, asemat ja tontit asemien lähettyvillä ovat yhtiön käytössä. Kaupunkirakenteen tiivistyessä toisen maailmansodan jälkeen aina 1990-luvulle saakka, maan arvo on noussut huimasti, mikä on ostaltaan mahdollistanut yhtiön kasvun, koska se on voinut periä suurempia vuokria liikkeiltä. Suurin osa lisäinvestointien lähteistä tulee kuitenkin yhtiölle raha-automaatin lailla kilisevistä matkalipputuloista, kun miljoonat ihmiset käyttävät kulkuvälinettä päivittäin.
(Kuva: Tokyu Hospital -sairaala on rakennettu Ookayaman metroaseman päälle)
Metrojen lisäksi Tokyu Corporation omistaakin myös paljon muuta: Ruokakauppaketjun, sairaaloita, vanhainkoteja, hotelleja, turva-alan yrityksen, bussiyhtiöitä ja muita rautatieyhtiöitä maaseudulla. Osa korporaation palvelutarjonnasta on rakennettu metroasemien päälle, ja yhtiön vanhainkodit ovat suosittuja koska ne sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella, kirjaimellisesti. Tokyu Corporation hallinnoi lounais-Tokion metroliikennettä ja asemia, ja ylläpitää tällä alueella monopolia päivittäistavaroissa omilla Tokyu store ruokakaupoillaan. Paikalliset sanovatkin leikkisästi, että "This is Tokyu land".
(Kuva: Tokyu Store ruokakaupalla on monopoli päivittäistavaroissa Tokyu Metro Linen liikennöimillä metroasemilla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti