Ravintolapalveluinnovaatioista tunnetuin Japanissa lienee Sushi boat -tyyppinen ravintola, jossa sushiannokset lipuvat liukuhihnalla asiakkaan silmien edessä ja asiakas poimii tästä virrasta haluamansa herkut. Tarjoilija vastaa vain juomatilauksista ja erikoisempien tilausten vastaanottamisesta. Lasku lasketaan sen perusteella, montako pikkulautasta asiakkaan eteen on aterian aikana kertynyt. Lautasia voi olla erivärisiä tarkoittaen, että ne ovat eri arvoisia.
Äärimmilleen optimoiduissa sushiboat ketjuissa asiakkaan ei tarvitse olla kontaktissa henkilökuntaan muuta kuin ovella tulleessaan sisään ja maksaessaan lähtiessään. Tällöin pöydässä olevasta listasta voi valita haluamansa juomat ja erikoisannokset liukuhihnalla kiertävien perusannosten lisäksi. Erikoisannokset tilataan pöydässäolevalla sisäpuhelimella ja ne tulevat sitten aikanaan liukuhihnaa pitkin pöytään. Pöydässä on myös kuumavesihana teelle, mikä on yleisin juoma sushin kanssa.
Sushiboat ketjun idea perustuu korkeaan asiakasmäärään. Halvat annoskohtaiset hinnat tuovat mielikuvan edullisuudesta ja asiakas ahmii helposti kuitenkin lopulta aimo määrän riisiä ja raakaa kalaa (allekirjoittaneen ennätys on 22 lautasellista). Sushi on myös ruokana turvallinen liukuhihnatavara, koska se ei liiemmin sotke paikkoja mikäli asiakas kaataa annoksen vahingossa hihnalle.
Suomessa muutaman vuoden eräässä ravintolassa ollut sushiboat konsepti ei toiminut liian korkeiden annoshintojen, suuren henkilökuntamäärän ja pienen asiakasmäärän takia. Sushiboat on palvelukonseptina kuitenkin erittäin varteenotettava, mikäli asiakkaat vain saataisiin opetettua käyttämään sitä. Japanissa se toimii hyvin, sillä asiakkaat ovat tottuneet siihen ja eivät esimerkiksi tee ilkivaltaa tai leiki liukuhihnan ja sillä kulkevien annosten kanssa. Ehkäpä sushiboat konseptia voisi eurooppalaistaa tarjoamalla sushin sijasta liukuhihnalla esimerkiksi tapaksia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Kannattaa ehdottaa tällaista liukuhihnaruokailua Aalto innovaatioyliopiston automaatiotekniikan linjalle. Hihnalle vaikka perunoita.
Lähetä kommentti