Naisten vaunu


Raideliikenneaiheisen blogisarjan päättää kirjoitus naisten erikoiskohtelusta Japanilaisissa junissa.

Japanissa naiset osallistuvat miehiä vähemmän työelämään ja suurin osa ruuhka-aikoina junia käyttävistä ovat miehiä. Tämä voi johtaa ikävyyksiin, sillä ruuhkissa "salarymanien" (toimistotyöntekijämiesten) on helppo käyttää tilaisuuksia hyväkseen ja ahdistella naispuolisia kolleegojaan, "office ladyjä (OL)". Ongelma on todellinen, vaikka useimmat miehet käyttäytyvätkin hyvin.

Junayhtiöt tarjoavatkin siksi junavaunuja, joissa naiset saavat matkustaa rauhassa ruuhka-aikoina ja öisin. Kyltin mukaan vaunua saavat käyttää vain naiset ja tämän lisäksi ne miehet, jotka ovat liikuntakyvyttömiä, alle 15 vuotiaita tai toimivat naisen avustajina.

Omista junavaunuistaan huolimatta naisia kielletään julistein riitelemästä puhelimessa ja meikkaamasta junassa. Huomaa julisteissa taustalla näkyvä tuimailmeinen herrasmies paheksumassa kyseistä toimintaa. (klikkaa kuvaa nähdäksesi isomman version)





Tässäpä VR:lle ja HKL:lle oiva palveluidea. Toisaalta julkiset liikennevälineet ovat jo tällä hetkellä Suomessa naisten ja lasten palveluita, koska suurin osa miehistä ajelee töihin autoillaan. Ehkä Suomessa olisikin syytä tarjota miesbusseja ja miesjunia normaalien lisäksi, jotta kohderyhmä saataisiin siirtymään ympäristöystävällisempään matkustusvälineeseen. Näissä busseissa ja junissa ei olisi koskaan liian kuuma tai liian kylmä, penkit olisivat tarpeeksi isoja, bussissa ei olisi ikinä tiellä kauppakasseja tai lastenvaunuja, radiosta soisivat suomipopin tai radiorokin vitsikkäät aamushowt eikä mikään radionova, ja videoista voisi tulla vaikkapa jääkiekkoa tai rallia matkan ajan. ;-)

Ei kommentteja: