Uniqlo- niminen vaateketju vastaa Japanissa bulkkivaatteiden myynnistä. Se eroaa muista Japanilaisista vaateketjuista siten, että se teettää lopputuotteet tehtaissaan Kiinassa, eikä tyydy tuomaan ainoastaan raaka-aineita Japaniin ja tuottamaan paidat Japanissa, mikä on yleisempi toimintamalli. Entisaikaan lopputuotteiden tuominen Japanin markkinoille ulkoa oli kartellien ja tuontitullien takia käytännössä mahdotonta, mutta Uniqlo on onnistunut järjestämään toimitusketjunsa uudestaan nykyajan "made in China" hengen mukaan.
Uniqlon mallisto on niukkaa, mutta värejä ja kuoseja on sitäkin enemmän. Värit myös vaihtuvat jatkuvalla syötöllä. Mallistosta on pyritty tekemään laadukas ja ajaton, ja Uniqlon vaatteita on helppo yhdistellä oman mielen mukaan muiden merkkisten vaatteiden kanssa. Miehille ketju tarjoaa vain muutamaa paitavaihtoehtoa eri koossa. Uniqlon 500 myymälää ovat suurissa ostoskeskuksissa ja ketju on tietoisesti karsinut palvelun liikkeistä minimiin. Myyjää on yhtä vaikea löytää kuin Suomessa ja usein ainoa ihmiskontakti kauppatapahtumassa on kassaneiti, mikäli päättää jonottaa ostoksineen kassalle saakka.
Esimerkkinä liikkeen hillittömästä volyymistä, vuonna 2002 Uniqlo aloitti suuren Fleece paitakampanjan. Se teki näyttävät mainoskampanjat TV:ssä ja ulkomainoksin ja möi yhdenmallista fleecepaitaa kymmenissä eri väreissä kuluttajille verrattain halpaan hintaan. Vuoden 2002 aikana Uniqlo onnistui myymään 20 miljoonaa fleecepaitaa. Vuonna 2008 yksi viidestä Japanilaisesta omistaa Uniqlon fleecepaidan.
Tokiossa Omotesandolta löytyvät kaikki globaalit luksustuotemerkit. Sieltä paidastaan saa pulittaa noin kymmenkertaisen hinnan Uniqlon paitaan verrattuna, vaikka materiaali, kuosi ja värit tuntuvat samoilta. Blogisti teki Euron edullisen vaihtokurssin takia kesäpaitakaupat eräässä Omotesandon liikkeessä. Ostotapahtuma kesti kauan ja ystävällinen myyjä, joka puhui parempaa englantia kuin useimmat Japanilaiset yliopistoprofessorit, esitteli sinnikkäästi eri vaihtoehtoja ja kantoi eri kokoja sovituskoppiin. Oikean koon löydyttyä blogisti sai istua liikkeen nahkasohvalla ja odotella aikansa kun paita käärittiin silkkipaperiin ja luottokortti haettiin maksua varten nahkaisella tarjottimella. Liikkeen interiööri oli stailattu viimeistä yksityiskohtaa myöten unohtamatta tunnelmaa luovaa tuoksua ja musiikkia.
Posti toi blogistin Suomen osoitteeseen Japanin liikkeestä käsin kirjoitetun kirjeen, jossa myyjä kiitti käynnistä liikkeessä ja toivotti tervetulleeksi uudestaan. Ostotapahtuman sujuvuus ja kiitoskirje olivat elämys ja antoivat hienon vaikutelman joka kesti yllättävän pitkään. Maagisesti mieleen palautuivat elämän ensimmäiset ostokset, esimerkiksi viikkorahoista pitkään ja hartaasti säästetty paristokäyttöinen vene ja ensimmäinen LP-levy (toim. huom. Gary Mooren Wild Frontier vuonna 1987) ja allekirjoittanut alkoi ymmärtää paremmin, miksi kuluttajat voivat tulla riippuvaisiksi shoppailusta.
Kiitoskirjettä esitellään säännöllisesti ystäville, vaikka blogisti (meta)tiedostaa mistä asiassa on kyse. Käsin kirjoitettu kiitoskortti on paitakaupan After-Sales palvelu ja se kuuluu oleellisesti liikkeen pitkään palveluprosessiin, jolla raha vaihtuu fyysiseen tuotteeseen ja tiettyyn mielialaan. Kun kauppa sinetöidään henkilökohtaisella kirjeellä, niin asiakassuhde syvenee ja tätä kautta asiakkaan hintatietoisuus vähenee ja liikkeen kate paranee. Koska henkilökohtainen palvelu ja käsin kirjoitetut kirjeet alkavat olla nykyään harvinaisia, se antaa hienon kuvan muiden liikkeiden kasvottomiin massapostituksiin tai bonuskortteihin verrattuna. Voi hyvinkin olla, että suuri osa henkilökohtaisten kiitoskirjeiden vastaanottajista palaa pian liikkeeseen pukuostoksille eikä katso enää silloin hintalappuja. Koulutukseni takia taidan itse kuitenkin jatkaa shoppailua pääasiassa Uniqlossa.
(Kuva: Ralp Laurenin linna Omotesandolla)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti