Japanissa työyhteisö on ollut toisen maailmansodan jälkeen miesten ensisijainen viiteryhmä. Naisten osallistuminen työelämään on ollut vähäistä. 1950-1970 luvuilla suurien teollisuusyritysten valkokaulustyöläiset palkattiin suoraan yliopistoista uuteen perheeseen elinikäiseen suhteeseen, jossa yleneminen perustui ikään. Yliopiston taso määritteli työnantajan maineen. Kasvun aikana Salarymanien normaali työaika oli kymmeniä vuosia 2400 tuntia vuodessa, mikä tarkoittaa pitkää päivää vuoden jokaisena päivänä, ilman oikeutta lomaan tai vapaa-aikaan. Japani on ainoita kieliä maailmassa, jossa on oma sanansa kuolemalle liiallisen työnteon johdosta: "Karoshi".
Monet Salarymanit asuivat perheinensä työnantajien asuntoloissa n. 40 vuotiaiksi saakka, jolloin 15 vuoden uran jälkeen heillä oli tarpeeksi säästöjä oman asunnon hankkimiseen. Asuntolasta muutonkin jälkeen vähäinen vapaa-aikakin vietettiin yrityksen järjestämillä retkillä tai juhlissa. Salarymanit tekivät uskollisesti töitä työnantajilleen, ja antoivat palkkansa kokonaisuudessaan vaimoilleen, jotka hoitivat kodin talouden ja lasten kasvattamisen. Olueeseen ja rahapeleihin tuhlaamansa rahat Salarymanit saivat vaimojensa antamista viikkorahoista.
Tällä hetkellä kaikkensa antaneet Salarymanit ovat noin kuusikymmenvuotiaita. Talouden kasvu on Japanissa ollut taittumassa 1990 luvulta lähtien. 2000 -luvulla saarivaltion ihmismäärä on alkanut vähentyä pienen syntyvyyden takia. Työtahti ja -tavat ovat muuttuneet länsimaisemmiksi ja naisetkin osallistuvat työelämään enenevässä määrin. Elinikäinen työsopimus on voimassa enää noin 1/3 Japanin yrityksistä, ja keskimääräinen työaika on laskenut noin 1900 tuntiin vuodessa, mikä on silti paljon verrattuna esimerkiksi Suomen 1700 tuntiin. 1900 tunnin vuosia tekevät valkokaulustyömiehet ja naiset viettävät vuoden aikana vain muutamia lomapäiviä ja usein nuorten ihmisten kahden viikon häämatka voi olla pisin loma mitä he saavat viettää ensimmäisinä työvuosinaan. Edelleenkin töihin mennään suoraan yliopistosta ja yliopistossa opiskellulla pääaineella ei ole väliä, koska yrityksen kouluttavat omat työntekijänsä. Vastavalmistuneiden ensimmäiset työtehtävät ovat useimmiten yritysten myyntiosastoilla.
Osa Japanin nuorista aikuisista on valinnut elämän ilman kovaa työntekoa, tekee pätkätöitä palvelualoilla, opiskelee tai asuu vanhempiensa luona mahdollisimman pitkään. Tutkijoiden mukaan tämä arvomaailman muutos on 1990 laman syytä ja ehkäpä suuret ikäluokat eivät halua kannustaa jälkikasvuaan samaan oravanpyörään missä itse olivat nuoruudessaan.
Japanin työvoima on tällä hetkellä maailman vanhinta, suurimman ikäluokan ollessa syntynyt 1947. Noin 20 % Japanin väestöstä on jo yli 65 vuotiaita, eläkeläisiä, ja Japanin tulisi nostaa eläkeikä 77 vuoteen tai ottaa vastaan 10 miljoonaa uutta siirtolaista joka vuosi seuraavat 50 vuotta, jotta työssäkäyvien suhde eläkeläisiin saataisiin pidettyä samana kuin nyt.
Ikääntyneistä huolehtiminen tulee olemaan pidempiaikainen ongelma, sillä Japanilaisten odotettu elinikä on maailman suurin, keskimäärin yli 80 vuotta miehilläkin. Sosiologien termeillä mikäli yli 20% maan väestöstä on yli 65 vuotiasta, niin voidaan käyttää termiä "hyper-aged society". Japanin maaseudun pikkupaikkakunnilla yli 65 vuotiaiden suhteellinen määrä on jo tällä hetkellä monin paikoin yli 40% väestöstä.
Koska Japanin talous perustuu lähes täysin sisämarkkinoihin, eläkeläisten kasvava määrä tulee ajamaan Japanin talouden taantumaan, koska kuluttajien käytössä oleva rahamäärä pienenee. Tulevaisuudessa työssäkäyvillä nuorilla tulee olemaan suuri taakka kannettavanaan eläkeläisistä. Japanin siirtolaispolitiikka on erittäin konservatiivista, joten rajojen avaamiseen maahanmuuttajille tuskin ryhdytään.
Ikääntyminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti Japanilaisten tulevaisuuteen ja myös nuorten aikuisten elämään: Akateemisilla työmarkkinoilla kouluja ja yliopistoja lakkautetetaan, virkoja ei laitetan enää hakuun, koska tiedetään, että tulevaisuudessa opetuksen kysyntä tulee pienenemään pienen syntyvyyden takia. Yrityksissä nuorten urakehitys on pysähtynyt, sillä suuret ikäluokat ovat paaluttaneet johtoportaan, eivätkä halua lähteä eläkkeelle. Nuoria ei enää palkata johtotehtäviin. Ikääntymisen takia yliopistojen ja teollisuuden perustutkimus, innovatiivisuus ja uuteen tutkimukseen panostaminen vähenee ja konservatiivisuus päätöksissä kasvaa, kun eläkeikää todennäköisesti tulevaisuudessa nostetaan.
Monet Japanilaiset ovat sitä mieltä, että ikääntymisen haasteisiin ollaan varauduttu tähän mennessä lähinnä juhlapuheissa. Tokion metropoli on oma maailmansa muuhun Japaniin verrattuna, koska se on maan sekä talouden että hallinnon keskus ja sen ikäjakauma on erilainen kuin muun maan. Maaseudun pikkupaikkakunnilla ikääntyminen alkaa rapauttaa peruspalveluita - koska nuoria ei ole, ei ole työntekijöitä, jonka tähden ei tarvita julkista liikennettä, kauppoja, kouluja ja niin edelleen. Peruspalveluissakin Japanilaiset tuntuvat luottavan yksityiseen sektoriin, mutta mikäli työntekijöitä ei yksinkertaisesti ole, niin näidenkin palveluiden tuottaminen on erittäin hankalaa.
Saksan valtion Japanintutkimuskeskus Tokiossa (Deutches Institut Für Japanstudien) on ottanut ikääntymisen pääteemakseen, ja kutsuu ilmiötä "demografiseksi aikapommiksi". Sama ilmiö odottanee Suomenkin maaseutua talouden keskittyessä pääkaupunkiseudulle.
Saksan valtion Japanintutkimuskeskus:
http://www.dijtokyo.org/
NRI Papers, Baby Boomers Face Retirement:
http://www.nri.co.jp/english/opinion/papers/2004/np200477.html
(Acknowledgements to Dr. Volker Ellis: Deutches Institut Für Japanstudien)
(Kuva: Japanin väestönkehitys. Lähde Wikipedia)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti