Saavuttuamme Naritan lentokentälle ensimmäinen tehtävä oli suoriutua lentokenttäbussilla sovittuun tapaamispaikkaan. Edellisenä talvena Suomessa vierailulla ollut yliopiston tutkija kertoi mitä sana palvelu hänelle tarkoittaa: puhtaita ikkunoita busseissa. Helsingissä tämä ei ymmärrettävistä syistä maaliskuussa kovin hyvin toteudu.
Lentokenttäkuljetuksen järjestelyissä merkillepantavaa oli suuri työntekijöiden määrä. Sen sijaan, että kotoisaan tyyliin syrjäisellä ilmoitustaululla olisi lukenut bussien lähtöajat ja laiturit väsyneen kuljettajan rahastaessa ja pakatessa auton, tämä logistinen operaatio Naritassa sitoi puolenkymmenen henkilön panoksen. Liput ostettiin lipunmyyntitiskiltä, jonka jälkeen siirryttiin laiturille, jossa yksi työntekijä merkitsi matkalaukut kuljetusta varten toisen työntekijän kuuluttaessa pieneen mikrofoniin ohjeita bussiin nousemista varten ja turvavöiden kiinnitystä varten. Auto saapui ajallaan ja lähti sekunnilleen aikataulun mukaisesti. Määränpäähän saavuttaessa vastassa oli jälleen henkilö vastaanottamassa autoa ja auttamassa laukkujen kanssa. Laiturilla seisovat bussiyrityksen työntekijät kumarsivat kohteliaasti saapuville ja lähteville busseille.
Bussin kuljattajalle jäi siis auton ohjaaminen aikataulun mukaisesti ja ilmeisesti auton sisätilojen viihtyvyyden, mukaanlukien ikkunoiden puhtauden, kunnossapito.
Leipäkaupassa
Japanissa leipä ei ole kovin suuri osa päivittäistä ruokavaliota, sillä riisiä nautitaan aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi lisukkeiden vaihdellessa. Tämän vuoksi tavallisen japanilaisen marketin leipävalikoima on pohjoismaalaisen näkkärin rouskuttelijan näkökulmasta valinta huonon ja erittäin huonon välillä. Tämäkin usein sisätäen yllätyksiä, hyvältä näyttävät sämpylät näet saattavat pitää sisällään paikalliseen makuun sopivan herkullisen ruskean paputahnatäytteen.
Kelvollista leipää on kuitenkin mahdollista saada, mutta se täytyy ostaa leipomosta. Erilaisia ketjuihin kuuluvia tai yksityisiä leipomoja on jokaisen hieman isomman kauppakeskittymän yhteydessä ja niistä saa pääosin ranskalaisen valikoiman mukaisia tuotteita- croissantteja, patonkeja, muffinseja ja piirakoita. Leipomojen leipä on lisäksi aina tuoretta ja lämmintä.
Lähileipomossamme, joka kuuluu laajempaan leipomoketjuun, asiointi tuntui olevan tarkoin standardoitu elämys. Tuotteet oli aseteltu näyttävästi kaupan sisälle ja asiakas sai katsella leipien valmistumista ja nauttia tuoreiden paistosten tuoksusta. Asiakkaan oletettiin itse poimivan tarjottimelle tuotteet hyllyistä ja tuovan nämä sitten kassalle, jossa ne pakattiin jokainen tuote ensin omaan paperikääröön ja muovipussiin. Mukaan laitetaan myös - halusi tai ei - ylimääräinen muovipussi leivän kotona säilyttämistä varten. Ostokset maksettiin käteisellä asettamalla rahat kassakoneen vieressä olevalle alustalle. Tämän jälkeen myyjä antoi vaihtorahat ja ojensi leipäostokset maksajalle molemmin käsin hyvänpäivän toivotuksen saattelemana.
Muovipussien luvattu maa
Japanilaisen kulttuurin ominaispiirre ovat monipuoliset ja perusteelliset tuotepakkaukset. Lahjat ovat Japanissa tärkeitä ja usein lahjassa oleellisempaa on sen pakkaus kuin lahja itse, ja huolellinen ja siisti ulkomuoto lisää lahjan arvostusta ja kertoo sen antajan kunnioituksesta lahjan saajaa kohtaan. Tämä näkyy myös päivittäisessä asionnissa. Erityisesti erikoisliikkeissä käydessää asiakkaan on vaikeaa kieltäytyä pakkauksista, sillä ne kuuluvat oleellisena osana liikkeen palvelukonseptiin ja asiakaspalvelija tekee virheen mikäli ei toimi ennalta määritellyn konseptin perusteella.
Useimmiten myös päivittäiset perustuotteet ovat pakattuja moneen eri kääröön ja pakettiin. Japanista on esimerkiksi vaikeaa löytää sellaisia kurkkupastilleja, jotka eivät olisi pastillipussin sisällä lisäksi yksittäispakattuja.
Huolellinen asiakkaan kunnioittaminen pakkaamisen korostamisella johtaa muovipussien ja pakkausten exponentiaaliseen kasvuun kotona, sillä yksi ostos voi generoida jopa kolme pakkausta. Muutaman ensimmäisen Japanissa vietetyn päivän jälkeen huomasimme keittiön yhden laatikon jo olevan täynnä sinne kertyneitä muovikasseja. Kotiin kannetuista muoveista on toki helppo hankkiutua eroon lajittelemalla ne palaviin jätteisiin, minne ne täkäläisten ohjeiden mukaan kuuluvat. Palavat jätteet on asiaan kuuluvasti tietysti ennen roskakatokseen viemistä viemistä pakattava vielä yhteen isompaan muovikassiin, koska roskikseen ei saa sääntöjen mukaan viedä mitään ilman että se on pakattu juuri tietynlaiseen taloyhtiön omaan muovikassiin, johon päälle on kirjoitettu sen asunnon numero josta roskat ovat roskikseen viety.
Useimmiten myös päivittäiset perustuotteet ovat pakattuja moneen eri kääröön ja pakettiin. Japanista on esimerkiksi vaikeaa löytää sellaisia kurkkupastilleja, jotka eivät olisi pastillipussin sisällä lisäksi yksittäispakattuja.
Huolellinen asiakkaan kunnioittaminen pakkaamisen korostamisella johtaa muovipussien ja pakkausten exponentiaaliseen kasvuun kotona, sillä yksi ostos voi generoida jopa kolme pakkausta. Muutaman ensimmäisen Japanissa vietetyn päivän jälkeen huomasimme keittiön yhden laatikon jo olevan täynnä sinne kertyneitä muovikasseja. Kotiin kannetuista muoveista on toki helppo hankkiutua eroon lajittelemalla ne palaviin jätteisiin, minne ne täkäläisten ohjeiden mukaan kuuluvat. Palavat jätteet on asiaan kuuluvasti tietysti ennen roskakatokseen viemistä viemistä pakattava vielä yhteen isompaan muovikassiin, koska roskikseen ei saa sääntöjen mukaan viedä mitään ilman että se on pakattu juuri tietynlaiseen taloyhtiön omaan muovikassiin, johon päälle on kirjoitettu sen asunnon numero josta roskat ovat roskikseen viety.
Mukavuusliike 24/7
Harva osaa yhdistää maailman suurinta kioskiketjua, 7-Eleveniä Japaniin. 7-Eleven konsepti syntyi Teksasissa, USA:ssa 1930-1960 välisenä aikana, ja se perustui päivittäisten perustuotteiden, kuten maidon ja leivän, "convenience items" myyntiin lähellä kuluttajaa. Tällä hetkellä 7-eleven on maailman suurin franchise ketju yli 32 000 myyntipisteellään.
7- Eleven joutui taloudellisiin vaikeuksiin USA:ssa 1980-luvulla, jolloin Japanilainen holding -yhtiö osti siitä suuren osan. Tästä alkoi ketjun prosessien optimointi ja tietojärjestelmien kehitys Japanilaisten standardien mukaan.
Vuonna 2007 koko 7-Eleven liiketoiminta siirrettiin Japanilaisomistukseen ja tuottaa tätä nykyä voittoa omistajilleen. Osa syy ketjun kannattavuuteen on äärimmäisen edistyneet ja keskitetyt Point of Sales (POS) -järjestelmät. 7-Eleven kioskit ovat Japanissa digitalisoitu, ja hallinto tietää jatkuvasti montako kappaletta mitäkin tuotetta on kioskien hyllyissä. Koska Tokiossa jokainen neliömetri varastotilaa maksaa paljon, myyntipisteiden täytyy tulla toimeen mahdollisimman pienillä varastoilla.
(Kuva: Seven & i Holdings Corporate Outline 2007 (c))Tuotteiden oikea-aikaista toimitusta myyntipisteisiin tehostetaan kurinalaisella tiedon keräämisellä. Asiakkaan ostaessa tuotteen, myyjä rekisteröi myyntipäätteeseen arvion asiakkaan iästä ja sukupuolesta. Tämä tieto yhdistettynä tietoon ostetuista tuotteista muodostaa pohjan tuotteiden menekin arvioinnille myyntipisteittäin, vuorokaudenajoittain, viikonpäivittäin ja vuodenajoittain. Menekkitietoa täydennetään tiedoilla juhlapyhistä, alueella olevista yleisötapahtumista ja myös säästä. Sääennusteiden toimittaminen kaupoille on oma laaja liiketoiminta-alue Japanissa, sillä tuotteiden menekki riippuu säätilasta, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Toimitukset keskusvarastoilta kioskeihin tapahtuvat useita kertoja päivässä pienissä erissä.
(Kuva: Seven & i Holdings Corporate Outline 2005 (c))POS -järjestelmää myös kehitetään jatkuvasti, ja yhtenä kehityksen kohteena tällä hetkellä on asiakkaan automaattinen tunnistaminen kasvojen piirteiden mukaisesti. Tässä toimintatavassa jokainen liikkeeseen sisään astuva henkilö kuvataan ja tietokone luokittelee kasvojentunnistuksen avulla asiakkaat eri segmentteihin. Tämä ei välttämättä ole yhtä utopistista miltä se kuulostaa, sillä Japanissa on jo nyt kuluttajamarkkinoilla hymyn tunnistava digitaalikamera.
Huolimatta optimoidusta tilaus-toimitusketjusta, 7-Elevenin kilpailuetu Japanissa perustuu pohjimmiltaan asiakkaiden saavutettavuuteen ja siihen että asiakas voi luottaa löytävänsä 7-Eleven myymälän missä tahansa liikkuukin. Japanissa on yhteensä 12 013 7-Eleven myymälää, joista yksin Tokiossa 1577 kpl. Tämä tekee karkeasti noin yhden 7-Eleven myymälän 10 000 asukasta kohden. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hiemankin suuremmissa keskuksissa 7-Eleven kioskit sijaitsevan n. 3 korttelin päässä toisistaan. Vertailun vuoksi mainittakoon, että postitoimistoja Japanissa on vain 2560 kappaletta, eli noin yksi 50 000 asukasta kohti.
Mukavuuspalveluiden tarjoamisen käyttäminen kilpailuedun pohjana edellyttää sitä, että olemassa olevissa palveluissa on paljon epämukavuutta. Tämä Japanissa toteutuu julkisten palveluiden kohdalla. Japanilainen valtiollinen postilaitos on byrokraattinen, vaikeasti tavoitettava, ruuhkainen ja avoinna vain päivällä mikä tekee postin palveluiden käyttämisen hankalaksi työssäkäyville ihmisille. Japanilaisen yhteiskunnan kanssa asiointi, esimerkiksi veroilmoitukset, rekisteröinnit yms. asiat myös vaativat paljon lomakkeiden täyttämistä ja eri luukuilla käymistä. Kaiken lisäksi pankkijärjestelmä on hyvin vanhanaikainen ja kankea. Suosituin maksuväline on edelleenkin käteinen raha, mutta pankkien omat otto- automaatit ovat avoinna ainoastaan pankkien aukioloaikoina.
Asiakkaan mukavuuden lisääminen 7-Elevenin kohdalla tarkoittaa käytännössä sitä, että asiakas on vapautettu byrokraattisten palveluiden aukioloajoista. 7-Eleven tarjoaa Japanissa useimpien pankkien otto-automaatin, mikä sinänsä lisää asiakasvirtaa kioskiin (vrt. veikkauksen online pelipiste R-kioskeissa). Asiakkaat käyttävät 7-Eleviä myös lähettipalveluissa valtiollisen postin sijasta. Postilaitoksen ollessa byrokraattinen ja hidas, useat ovat siirtyneet käyttämään yksityisiä kuriiripalveluita lähetyksissään. 7-Eleven tuo mukavuutta esimerkiksi nettiostoksissa, koska 7-Eleven voi vastaanottaa lähetyksen asiakkaan puolesta sen sijaan että asiakas joutuisi päivystämään kotona odottaen lähetystä tiettynä päivänä.
7-Eleven ketjun liiketoimintamalli kehittyi alunperin USA:n markkinoilla, jossa sen suurimpia myyntituotteita olivat autoilijoille myytävät välipalat ja juomat. Japanissa autoilu on vähäistä ja japanilainen kuluttaja on vaativa asiakas miellyttää - hänelle ei riitä tiettyjen tuotteiden saatavuus, vaan hän vaatii myös vaivattomuutta ja nopeutta. 7-Eleven on löytänyt Japanissa markkinansa avainsanan "mukavuus" kautta. 7-Eleven kioskissa voi Japanissa esimerkiksi täyttää veroilmoituksen, vastaanottaa kirjoja nettikirjakaupoista ja lähettää pakastettuja vihanneksia isomummolle. Juuri sillloin kun se on oman elämänrytmin kannalta "most convenient".
http://www.japannewsreview.com/business/business/20070712page_id=598
http://www.7andi.com/en/ir/pdf/corporate/2007_all.pdf
http://202.205.89.79/download/materials/2007f/discipline/Business_Information_Decision_Making/Richard/SEJ%20co2005e.pdf
Todellinen a-posterior innovaatio Japanista
Palveluinnovaatiotutkimus on nuori, poikkitieteellinen ja monenkirjava tutkimusala. Tämä johtaa väistämättä erilaisten käsitteiden ja termien kukoistukseen - tutkijat kilpailevat siitä, kuka keksii parhaimman termin kuvaamaan tiettyä ilmiötä joka tietysti on paljon parempi kuin kymmenet vastaavat termit.
Yksi ehdotetuista uusista käsitteistä on ollut a-posterior innovaatio, mikä tarkoittaisi sitä, että palvelun lanseeraamisen jälkeen käyttäjä tai tuottaja tai käyttäjä ja tuottaja yhdessä innovoivat uuden käyttötarkoituksen palvelulle. A-posterior innovaatio voi myös tarkoittaa sitä, että jo markkinoilla olemassaoleva palvelu ymmärretään innovaatioksi vasta sen kaupallistamisen jälkeen. Samaa ilmiötä kuvaavia termejä on useita muitakin.
Japanista löytyy kuitenkin tuoteinnovaation saralta a-posterior innovaatioiden helmi, nimittäin washlet, elikkäs viretty WC, josta löytyy enemmän hienouksia kuin suomalaisen amispojan Corollasta.
Washletilla WC:n käyttäjä voi huolehtia posterioorinsa palvelutasosta käynnin yhteydessä. Perusominaisuuksiin kuuluu lämmitetty istuinrengas ja automaatinen bidee suihku, jonka lämpötilaa ja tehoa voi portaattomasti säätää. Lisävarusteihin liittyy useimmiten muutama suihkutyyppi lisää ja mahdollisesti asiakkaan posterioorin alle synnytettävä lievä alipaine palvelutapahtuman synnyttämän ilmapiirin parantamiseksi, sekä kuivaava ilmavirta.
Peruswashletin hinta on n. 150 euroa, jolla saa olemassa olevaan kodin keramiikkaan soveltuvan istuinosan hienouksineen. Edistyneimmät mallit voivat maksaa jopa 5000 euroa. Odotan innolla milloin suomeen maahantuonti avautuu, sillä markkinarakoa (sic.) varmasti on.
Washlet ja tämän tyypin a-posterior innovaatiot eivät kuitenkaan ole pelkästään kuriositeetteja tai hauskoja vitsejä, vaan aidosti arkielämää helpottavia keksintöjä. Niiden merkitys tulee tulevaisuudessa lisääntymään entisestään väestön ikääntyessä, sillä WC:ssä asiointi on liikuntarajoitteisille ikäihmisille yksi hankalimmista askareista päivän aikana.
Washlet valmistaja TOTO esittelee edustavasti uutta mallistoaan myös englanniksi sivuilla:
http://www.totoneorest.com
Junailua Tokiossa
Tokion juna- ja metroverkosto on maailman suurin raideliikenneverkosto yhdessä metropolissa. Raideliikenne on käytännössä ainoa varteenotettava joukkoliikenteen muoto Tokiossa ja sen ympäristössä. Autoteitä on vähän ja bussit liikennöivät pääasiassa paikallisesti asuinalueiden ja juna- tai metroasemien välillä. Tokion raideliikenne on mahdollistanut kaupunkirakenteen tiiviyden - verrattuna USA:n suurkaupunkeihin Tokion rakentamista eivät ole rajoittaneet 12 kaistaiset moottoritiet kaupunkien keskustassa. Ihmiset ovat tottuneet käyttämään joukkoliikennettä ja autoilu on tehty hankalaksi. Tämän vuoksi korkeat talot on voitu rakentaa lähelle toisiaan, Tokion keskusta ei olekaan oikeastaan keskusta, vaan silmänkantamattomiin ulottuva pilvenpiirtäjien tasainen matto.
Wikipedian tietojen mukaan 35 miljoonan asukkaan metropolin metrosysteemiä, joka koostuu 14 metrolinjasta ja 282 asemasta, käyttää päivittäin lähes 8 miljoonaa ihmistä. Metroverkoston lisäksi Japanin Rautatiet (JR) liikennöi alueella 1558 juna-asemaa. Muutamilla keskusasemilla, jossa rautatieverkosto yhdistyy metroverkkoon kuten Shinjukussa, voi päivittäin vaihtaa kulkuvälinettä yli 2 miljoonaa ihmistä. Ruuhka-ajat Tokion metrossa ovatkin tuskaisia ja niitä kannattaa välttää kaikin keinoin. Ruuhka-aikoina asemilla henkilökunta tunkee valkoisilla käsineillä ihmisiä täpötäysiin juniin.
(Kuva: JR lines junat liikennöivät metron lisäksi)
Toisin kuin useimmissa muissa maailman pääkaupungeissa raideliikenne suljetaan Tokiossa yöksi n klo 12:30 - 05:00 väliseksi ajaksi. Tämä näkyykin ravintoloissa ja yökerhoissa - ilta päättyy kuin seinään juuri viimeisen junan lähtöajan hetkellä. Viimeisestä junasta myöhästyneelle on vaihtoehtoina joko notkua baareissa aamuun saakka tai ottaa taksikyyti kotiin, joka usein maksaa enemmän kuin yö hotellissa.
Turistin kannattaa metrojunilla matkustaessaan hakeutua ensimmäiseen vaunuun, sillä siitä pääsee seuraamaan junan kulkua kuljettajan selän takaa.
This is Tokyu Land
(Kuva: Tokyu yhtiön logo metrojunassa)Tokion raideverkosto on useiden yhtiöden hallinnassa. Osan omistaa valtiollinen JR, osan Tokion kaupungin eri yritykset ja osa yhtiöstä on täysin yksityisiä. Yksi yksityisistä rautatieyhtiöistä on Tokyu Corporation. Yhtiö on perustettu jo vuonna 1922 Tokion kasvun aikaan, jolloin se aloitti maa-alueiden ostamisen tai lunastamisen käyttöönsä. Tälläkin hetkellä raiteet, asemat ja tontit asemien lähettyvillä ovat yhtiön käytössä. Kaupunkirakenteen tiivistyessä toisen maailmansodan jälkeen aina 1990-luvulle saakka, maan arvo on noussut huimasti, mikä on ostaltaan mahdollistanut yhtiön kasvun, koska se on voinut periä suurempia vuokria liikkeiltä. Suurin osa lisäinvestointien lähteistä tulee kuitenkin yhtiölle raha-automaatin lailla kilisevistä matkalipputuloista, kun miljoonat ihmiset käyttävät kulkuvälinettä päivittäin.
(Kuva: Tokyu Hospital -sairaala on rakennettu Ookayaman metroaseman päälle)
Metrojen lisäksi Tokyu Corporation omistaakin myös paljon muuta: Ruokakauppaketjun, sairaaloita, vanhainkoteja, hotelleja, turva-alan yrityksen, bussiyhtiöitä ja muita rautatieyhtiöitä maaseudulla. Osa korporaation palvelutarjonnasta on rakennettu metroasemien päälle, ja yhtiön vanhainkodit ovat suosittuja koska ne sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella, kirjaimellisesti. Tokyu Corporation hallinnoi lounais-Tokion metroliikennettä ja asemia, ja ylläpitää tällä alueella monopolia päivittäistavaroissa omilla Tokyu store ruokakaupoillaan. Paikalliset sanovatkin leikkisästi, että "This is Tokyu land".
(Kuva: Tokyu Store ruokakaupalla on monopoli päivittäistavaroissa Tokyu Metro Linen liikennöimillä metroasemilla)
Naisten vaunu
Raideliikenneaiheisen blogisarjan päättää kirjoitus naisten erikoiskohtelusta Japanilaisissa junissa.
Japanissa naiset osallistuvat miehiä vähemmän työelämään ja suurin osa ruuhka-aikoina junia käyttävistä ovat miehiä. Tämä voi johtaa ikävyyksiin, sillä ruuhkissa "salarymanien" (toimistotyöntekijämiesten) on helppo käyttää tilaisuuksia hyväkseen ja ahdistella naispuolisia kolleegojaan, "office ladyjä (OL)". Ongelma on todellinen, vaikka useimmat miehet käyttäytyvätkin hyvin.
Junayhtiöt tarjoavatkin siksi junavaunuja, joissa naiset saavat matkustaa rauhassa ruuhka-aikoina ja öisin. Kyltin mukaan vaunua saavat käyttää vain naiset ja tämän lisäksi ne miehet, jotka ovat liikuntakyvyttömiä, alle 15 vuotiaita tai toimivat naisen avustajina.
Omista junavaunuistaan huolimatta naisia kielletään julistein riitelemästä puhelimessa ja meikkaamasta junassa. Huomaa julisteissa taustalla näkyvä tuimailmeinen herrasmies paheksumassa kyseistä toimintaa. (klikkaa kuvaa nähdäksesi isomman version)
Tässäpä VR:lle ja HKL:lle oiva palveluidea. Toisaalta julkiset liikennevälineet ovat jo tällä hetkellä Suomessa naisten ja lasten palveluita, koska suurin osa miehistä ajelee töihin autoillaan. Ehkä Suomessa olisikin syytä tarjota miesbusseja ja miesjunia normaalien lisäksi, jotta kohderyhmä saataisiin siirtymään ympäristöystävällisempään matkustusvälineeseen. Näissä busseissa ja junissa ei olisi koskaan liian kuuma tai liian kylmä, penkit olisivat tarpeeksi isoja, bussissa ei olisi ikinä tiellä kauppakasseja tai lastenvaunuja, radiosta soisivat suomipopin tai radiorokin vitsikkäät aamushowt eikä mikään radionova, ja videoista voisi tulla vaikkapa jääkiekkoa tai rallia matkan ajan. ;-)
Real Women Ride 20 Inchers
Enlannin kielen käyttö johtaa Japanissa ulkomaalaisen näkökulmasta toisinaan hauskoihin ja tragikoomisiinkin huomioihin. Kieltä osaamaton sivuuttaa Japanissa alitajuisesti Kanjimerkkien sekamelskan jolloin englanninkielen sanat hyppäävät pakosti silmille. Digikamera kädessä vaelteleva muukalainen tekee helposti hauskoja Engrish brändi löytöjä.
Näin asiat olivat aikanaan myös Suomessa silloin, kun englantia ei vielä opetettu kouluissa ensimmäisenä vieraana kielenä. Varttuneemmat lukijat muistanevat Neuvostoliiton clearing-kaupan aikaa 1980-luvulla, jolloin Kiinasta ei vielä juurikaan tuotu tavaroita suomalaisen tekstiiliteollisuuden kukoistaessa. Silloin myös Jamekset ja nk. college- paidat tulivat kauppoihin. Tyypilliset suomalaiset college -paidat (suom: kolitsit) olivat kaukana USA:laisten yliopistojen urheilujoukkueiden verryttelyasuista ja suomalais-versioissa oli tyypillisesti vain hienon näköisiä englanninkielen sanoja peräkkäin. Kuten original, since [insert vuosiluku], genuine, athletic, department yms. Kolitseja sitten myytiin pikkukaupunkien eetun halpahalleissa ja valintapisteissä löysien varrellisten talvilenkkarien vieressä suosi suomalaista-avainlippu hintalapussa.
Nykypäivän Japanissa enlanninkieli on samassa roolissa kuin suomettuneen tekstiiliteollisuuden Chigacossa, Lahti "Business Cityssä" ensimmäisen Carrols hampurilaispaikan avaamisen aikoihin. Englantia käytetään tuotemerkeissä, vaatteissa ja mainoksissa luomassa tunnelmaa ja sanojen sisällöllä ei ole merkitystä, vaan sillä miltä sanat näyttävät Japanilaisen ostajan silmään. Tällöin sanojen pituudella, kirjainten muodoilla ja sanojen muodostamalla kokonaisuudella on väliä. Sama ilmiö toimii myös toisinpäin, tatuoivathan nykyäänkin monet suomalaisetkin ihoonsa yksittäisiä kiinalaisia Kanji- kirjoitusmerkkejä esteettisistä syistä. Kyseisten henkilöiden olisi hyvä tiedostaa, että kanjitatuoinnit saattavat aiheuttaa hilpeyttä aasiassa matkusteltaessa.
Allekirjoittaneen ehdoton suosikkikahvimerkki Japanissa on Suntory Boss - kylmä kahvijuoma, jonka fontti muistuttaa läheisesti länsimaista vaatemerkkiä. Tämä pomo ei mainoksen mukaan olekaan ihan mikätahansa pomo, vaan kaikkien pomojen pomo ja peräti jo vuodesta 1992 lähtien.
(Kuva: Suntory Boss)
Kahviautomaatin kahvikuppi kertoo, että "this is going to be a lot of fun. I can hardly wait". Harmi että huomasin piristävän toivotuksen vasta murukahvin juomisen jälkeen.
(Kuva: Kahvikupin piristävä teksti)
Alla olevan t-paidan kantaja kertoo kanssaihmisilleen saarihypelleen kaikki meret ja joet venetsiassa vesibussilla.
(Kuva: Island-hopping in Venezia)
Mikäli tupakanhimo iskee, sen voi tyydyttää "Infinity peace" savukkeilla. Ehkä näiden avulla tupakoitsija saavuttaa nopeammin ikuisen rauhan.
(Kuva: Ikuisen rauhan syöpäkääryle)
Japanilaiset rakastavat Fazerin Geisha -suklaata, koska japanilaisten mukaan sellaista nimeä ei ikinä voisi antaa japanilaiselle tuotteelle. Sen sijaan on täysin ok, jos naistenvaateliikkeen nimi on AsRabbit. Vain yksi lisä ässä puuttuu.
(Kuva: AsRabbit vaateliike)
Ensimmäisenä oleva kuva liittyy juna-aseman mainokseen, jossa edistetään kuntoklubin myyntiä. Mainoksen tytöllä on kuvassa yllään paita, jossa lukee "Real women ride 20 inchers" (Suom: Oikeat naiset ratsastavat 20 tuumaisilla).
(Kuva: Kuntosalin mainos juna-asemalla)
Kalliit omenat & Apple iPhone
Omenat ovat Japanissa käsittämättömän hintaisia verrattuina muihin tuotteisiin. Omenissa, kuten useimmissa muissakin hedelmissä ja kasviksissa (mm. perunat), hinnat ilmoitetaan kappaleittain, eikä painon mukaan. Usein omenat on pakattu vielä yksittäin pehmustettuihin muovikääröihin. Yksi omena maksaa tyypillisesti n. 200 jeniä (n. 1,2 euroa), jolla rahalla saa melkein kaksi tölkkiä olutta tai reilusti yli litran bensiiniä.
7-Eleven päivänä (7/11) Japaninkin markkinoille tuleva Applen I-phonekin on kallis paketti, vaikka sen julkistettu myyntihinta, 199 USD antaa ymmärtää toista. Apple aikoo tehdä voittonsa myymällä erilaisia palveluita iPhonen ostajille. Myös laitteiden huolto-, ja muu elinkaarenaikainen rahavirta on varmistettu tulevan Applen taskuun, koska iPhonen ohjelmisto on suojattu ja esimerkiksi akun vaihtaakseen täytyy laite lähettää huoltoon Applelle. Lisälaitteet ja muu pakollinen iPhone tilpehööri ovat myös voittojen lähteenä.
Japanin matkapuhelinmarkkinoilla ei ole kuin muutama ei-japanilainen matkapuhelinvalmistaja. Apple iPhonen lisäksi markkinoilla ovat mm. Samsung ja Nokia pienillä markkinaosuuksilla. iPhonea tullaan Japanissa myymään valmistajabrändillä (Apple iPhone), operaattoribrändin ohella, mikä on varsin poikkeuksellista Japanissa. Operaattori on vahvasti mukana, sillä laitteen saa taskuunsa ainoastaan SoftBank-nimisen operaattorin kuukausipaketilla.
iPhone ei ole ominaisuuksiltaan paljoa sen ihmeellisempi laite kuin markkinoilla olevat vastaavat laitteet. Apple luottaa myynnissään innovaation "kolmanteen ulottuvuuteen", eli hinnalla tai laadulla kilpailemisen sijasta asiakkaat valloitetaan käytettävyydellä, palveluilla tai brändi-arvolla. iPhonen kohderyhmää tuleekin olemaan laitetta imagosyistä hamuavat ns. Y-sukupolven edustajat, joiden luksus-merkkilaukkuihin laite eittämättä parhaiten sopii.
Tähän mennessä operaattorit ovat omistaneet asiakkaan Japanissa ja puhelinlaitteet on annettu liittymän kylkiäisiänä ilman valmistajan logoa. Matkapuhelinpalvelut ovat Japanissa Suomea huimasti edellä. Juuri operaattorivetoisuus on mahdollistanut mobiilipalveluiden kehityksen Japanissa. Kehitys alkoi vuonna 1999, jolloin DoCoMo avasi I-Mode verkkonsa. I-Moden käyttäjät saivat pakettikytkentäisen verkon (=3G) ja matkapuhelinlaitteen käyttöönsä kuukausimaksun hinnalla, eikä datan siirrosta veloitettu kuukausimaksun lisäksi enää erikseen. Suuri käyttäjämäärä, minkä I-Mode palvelu mahdollisti, siivitti lisäpalveluiden kehittämistä verkkoon, ja tällä hetkellä I-Mode ekosysteemissä on mukana tuhansia yksityisiä sisällöntuottajia ja älypuhelinmarkkinat ovat valtavat.
Operaattorivetoisuus on tähän mennessä ajanut laitevalmistajien katteet pieniksi, sillä operaattorilla on valtava neuvotteluvoima laitevalmistajien suuntaan. iPhonen ansaintalogiikassa operaattorivetoisuus on käännetty voitoksi. Tehdessään sopimukset tiettyjen valittujen operaattorien kanssa Apple varmistaa omien ja sopimuskumppaniensa palveluiden käytön ja rahastuksen iPhonella.
Japanissa on n. 95 miljoonaa (potentiaalista) älypuhelimen käyttäjää 3G verkossa, ja markkinat ovat jakautuneet kolmen suurimman operaattorin kesken. Laitemyynnin volyymin kannalta Apple iPhone tulee jäämään Japanissakin marginaali-ilmiöksi. Vuonna 2007 Apple myi vain 3,7 miljoonaa laitetta maailmanlaajuisesti, ja vuoden 2008 aikana se arvioi myyvänsä n. 10 miljoonaa laitetta ja analyytikot kertovat kysynnän nousevan maksimissaan 18 miljoonaan laitteeseen. On siis selvää, että Applen täytyy tehdä voittonsa jollain muulla kuin laitemyynnin katteilla. iPhonen laitemäärä vastaa vain noin 0,5 prosenttia koko maailman matkapuhelinmarkkinoista. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Nokia tuotti markkinoille vuonna 2007 1,2 miljoonaa laitetta päivässä.
Ravintolapalveluinnovaatiot, osa 1/2
(Kuva: Sähköinen ruokalista ravintolan pöydässä)Keväällä 2008 Ranskalainen itsetunto koki kovan kolauksen, sillä uusin Michelin ravintolaopas on löytänyt Tokiosta enemmän tähtiravintoloita kuin Pariisista. Japanissa raaka-aineiden taso on ensiluokkainen alemmissakin hintaluokissa ja tähän ravintoloiden paremmuus perustuu. Ravintoloita käytetään paljon ja niiden hinnat ovat kilpailukykyisiä verrattuna ruuan kotona valmistamiseen. Lisäksi ihmisten kodit ovat pieniä ja ystävien kanssa mennään useimmiten ravintolaan illastamaan. Tokiolaisessa kodissa keittiö voi olla varsin pieni.
Ravintolassa lounaaksi tarjottava Japanilainen perinteinen setti, mikä sisältää keittoa, riisiä ja vapaavalintaisesti esimerkiksi sushia, sashimia ja/tai friteerattuja herkkuja maksaa yleensä n. 10 euroa. Hyvän ja paremman ravintolan ero tuntuu olevan lähinnä kattauksessa, tunnelmassa ja palvelussa. Paremmassa ravintolassa saman sisältöinen lounas kustantaa noin tuplahinnan.
Yksinkertaistetusti Tokiossa on kahdenlaisia ravintoloita, yksityisiä pieniä perheravintoloita, jotka sijaitsevat lähiöiden sivukujilla, tai erilaisia ketjuihin kuuluvia paikkoja, jotka ovat kalliimmilla liikepaikoilla. Perheravintoloissa palvelu on sydämellistä ja aitoa, henkilökunnalla ei tunnu koskaan olevan kiire ja asiakkas voi vaihtaa kuulumisia tarjoilijoiden ja kokkien kanssa. Perheravintoloilla onkin omat vakiintuneet kanta-asiakkaansa.
Ketjuravintoloissa asiakaspalvelu on ripeää, ennalta-arvattavaa, asiallista ja iloista. Ketjuravintoloissa tuntuva ero Suomeen verrattuna on se, että tilauksen vastaanottamisen jälkeen ruoka tulee nopeasti pöytään, kun taas Suomessa tämä aika vaihtelee usein täysin sattumanvaraisesti. Ketjuravintoiden palvelu - ja laatutaso on helppo päätellä ruokien hintojen mukaan. Kalliimmissa paikoissa miljöö (sisustus, maisemat, tarjoilijoiden asusteet, kattaus...) on parempi kuin halvemmissa. Useimmiten ravintolan ovelta näkee, sopiiko se tunnelmaltaan omiin tarpeisiin. Ravintolan valintaa helpottavat myös näyteikkunasta löytyvät muovitetut kopiot ravintolan annoksista.
Koska ketjuravintoloiden asiakasmäärät ovat suuria ja asiakkaat kiireisiä, niin ne panostavat henkilökunnassaan keittiön puolelle ja karsivat salitarjoilijoiden määrää erilaisilla tietojärjestelmillä ja työtehtävien eriyttämisellä. Koska tilavuokrat ovat huikeita, salipaikkojen määrä on tarkoin optimoitu keittiön kapasiteettiin - ei siis ole mahdollista että istumaan päästyään asiakas joutuisi odottamaan ruokaansa suomessa tyypillisen selityksen, eli keittiön "kiireen" (lue: alimiehityksen) takia.
Pienissäkin ketjupaikoissa pöytiinohjausta ja laskun maksamista on tehostettu siten, että määrätty henkilö päivystää ulko-oven vieressä tiskillä toivottaen vieraat tervetulleiksi, ohjaa heidät pöytiin ja rahastaa laskun kun asiakkaat lähtevät. Perinteisesti lasku tuodaan pöytään ruokien kanssa ja se maksetaan lähtiessä kassalla. Moderneissa paikoissa laskutustiedot tulevat automaattisesti ulko-oven vieressä olevalle päätteelle pöydittäin ja laskua ei tuoda erikseen pöytään - asiakkaat lähtevät ravintolasta ns. kassan kautta kotiin. Tähän systeemiin kuuluu, että tilaukset vastaanottaessaan tarjoilija näpyttelee tilaukset muistivihon sijasta sähköiseen muistikirjaansa, josta tilaustiedot välitetään keittiöön langattomasti. Useissa erityisesti Izakaya -tyyppisissä baareissa pöydissä on omat kosketusnäyttönsä, joista annoksia voi tilata sitä mukaan kun ruokahalu kasvaa.
Pienimmissä ja halvimmissa ketjupaikoissa tilaus ja maksaminen on yhdistetty siten, että asiakas ostaa ravintolan ovella olevasta automaatista haluamansa ruokalajin lipukkeen ja antaa tämän lipukkeen ravintolan sisällä tarjoilijalle. Automaatti ilmoittaa keittiöön, että tietty ruokalaji on ostettu ja asiakkaan päästyä istumaan (joskus ruokasaliin voi olla jonoa) ja annettuaan lipukkeen tarjoilijalle, ruoka on jo lähestulkoon pöydässä.
Pienillä prosessi-innovaatioilla tarjoilijoiden työ tehostuu, koska heidän ei tarvitse enää huolehtia muusta kuin tilauksen vastaanottamisesta ja ruuan kantamisesta pöytään. Yleensä ketjuravintolat tuntuvat muutenkin erittäin hyvin optimoiduilta palvelun suhteen tietyn teeman tai ruokalajin ympärille. Henkilökunnalla on omat roolinsa ja repliikkinsä asiakaspalvelijoina ja asiakkaan on helppo vain näytellä oma osansa näytelmässä ja viettää hauskaa iltaa. Muutamat Tokiolaisravintolat ovat vieneet näytelmän uudelle tasolle. Tokiossa voi illastaa goottilaistunnelmissa, Alcatrazin vankilassa tai prinsessan linnassa niin halutessaan. Näissä erikoisissa teemaravintoloissa repliikit ovat tarkoin mietittyjä ja ruoka alkaa jo olla sivuseikka.
Koiran elämää Tokiossa
(Kuva: "The Barkery" -niminen liike myy koiria ostoskeskuksessa laukku- ja kenkäkauppojen välissä)
Japanissa lemmikkieläimiin liittyvä liiketoiminta on suurta. Väestörakenteen takia Tokiossa on lukumääräisesti enemmän koiria kuin alle 15 vuotiaita lapsia. Lemmikkieläimistä pidetään myös todella hyvää huolta. Japanissa koirien ja kissojen odotettu elinikä on maailman pisimpiä samalla tavoin kuin ihmistenkin. Lemmikkejä myydään tavarataloissa ja erikoisliikkeissä ostoskeskuksissa kuin tusinatavarana. Asiakas voi ostaa koiransa lemmikkiosaston akvaariontyyppisistä hyllyistä.
Lemmikit ansaitsevat vain parasta ja niiden omistajat kuluttavat lemmikkeihinsä varmasti yhtä paljon rahaa kuin lapsiinsa. Ikääntyville lemmikeille on saatavilla hoitolaitoksia ja koiran vahteja, jotka käyvät ulkoiluttamassa ja hoitamassa koiraa silloin kun omistajat ovat töissä. Koirille annetaan myös hierontaa, akupunktiota, homeopatiaa yms. yleensä ihmisille tarkoitettuja hoitoja. TV:ssä mainostetaan palvelua, jossa omistaja voi asentaa kotiinsa Web- kameran ja katsella parhaan ystävänsä edesottamuksia päivän aikana kännykästään. Merkillepantavaa on myös se, että monet luksus -brändit ovat alkaneet myydä lemmikeille tarkoitettuja tuotteita (kaulapantoja, hihnoja, nuttuja ja kantolaukkuja) myymälöissään. Myös Marimekolta on saatavana Japanilainen koiran kantolaukku.
Huolimatta koirien runsaasta määrästä, asenteet karvaturreja kohtaan tuntuvat kovilta. Koiria ei suvaita julkisiin kulkuvälineisiin, niitä ei voi pitää vapaana missään, koirapuistoja ei ole olemassa ja koirien ei haluta tekevän mitään jätöksiään kaduille. Esimerkiksi Helsingin Kruununhaka on täynnä koirien tankkien tyhjennysnoroja, mutta niitä ei näe koskaan Tokiossa, puhumattakaan isommista jätöksistä. Japanin maaseutu on tietysti asia erikseen. Tokiossa lemmikit viettävätkin suurimman osan elämästään omistajansa kotona.
(Kuva: Tavaratalossa koiran voi ostaa lemmikkiosaston hyllystä)
(Kuva: Marimekon tuote tiedostavalle Japanilaiselle koiranomistajalle)
(Kuva: Kyltti messuhallin ovella kertoo, että koirat ovat tervetulleita halliin mikäli ne ovat opaskoiria tai sitten piilotettu laukkuun siten, etteivät ne näy sieltä)
Ravintolapalveluinnovaatiot, osa 2/2
Ravintolapalveluinnovaatioista tunnetuin Japanissa lienee Sushi boat -tyyppinen ravintola, jossa sushiannokset lipuvat liukuhihnalla asiakkaan silmien edessä ja asiakas poimii tästä virrasta haluamansa herkut. Tarjoilija vastaa vain juomatilauksista ja erikoisempien tilausten vastaanottamisesta. Lasku lasketaan sen perusteella, montako pikkulautasta asiakkaan eteen on aterian aikana kertynyt. Lautasia voi olla erivärisiä tarkoittaen, että ne ovat eri arvoisia.
Äärimmilleen optimoiduissa sushiboat ketjuissa asiakkaan ei tarvitse olla kontaktissa henkilökuntaan muuta kuin ovella tulleessaan sisään ja maksaessaan lähtiessään. Tällöin pöydässä olevasta listasta voi valita haluamansa juomat ja erikoisannokset liukuhihnalla kiertävien perusannosten lisäksi. Erikoisannokset tilataan pöydässäolevalla sisäpuhelimella ja ne tulevat sitten aikanaan liukuhihnaa pitkin pöytään. Pöydässä on myös kuumavesihana teelle, mikä on yleisin juoma sushin kanssa.
Sushiboat ketjun idea perustuu korkeaan asiakasmäärään. Halvat annoskohtaiset hinnat tuovat mielikuvan edullisuudesta ja asiakas ahmii helposti kuitenkin lopulta aimo määrän riisiä ja raakaa kalaa (allekirjoittaneen ennätys on 22 lautasellista). Sushi on myös ruokana turvallinen liukuhihnatavara, koska se ei liiemmin sotke paikkoja mikäli asiakas kaataa annoksen vahingossa hihnalle.
Suomessa muutaman vuoden eräässä ravintolassa ollut sushiboat konsepti ei toiminut liian korkeiden annoshintojen, suuren henkilökuntamäärän ja pienen asiakasmäärän takia. Sushiboat on palvelukonseptina kuitenkin erittäin varteenotettava, mikäli asiakkaat vain saataisiin opetettua käyttämään sitä. Japanissa se toimii hyvin, sillä asiakkaat ovat tottuneet siihen ja eivät esimerkiksi tee ilkivaltaa tai leiki liukuhihnan ja sillä kulkevien annosten kanssa. Ehkäpä sushiboat konseptia voisi eurooppalaistaa tarjoamalla sushin sijasta liukuhihnalla esimerkiksi tapaksia?
Äärimmilleen optimoiduissa sushiboat ketjuissa asiakkaan ei tarvitse olla kontaktissa henkilökuntaan muuta kuin ovella tulleessaan sisään ja maksaessaan lähtiessään. Tällöin pöydässä olevasta listasta voi valita haluamansa juomat ja erikoisannokset liukuhihnalla kiertävien perusannosten lisäksi. Erikoisannokset tilataan pöydässäolevalla sisäpuhelimella ja ne tulevat sitten aikanaan liukuhihnaa pitkin pöytään. Pöydässä on myös kuumavesihana teelle, mikä on yleisin juoma sushin kanssa.
Sushiboat ketjun idea perustuu korkeaan asiakasmäärään. Halvat annoskohtaiset hinnat tuovat mielikuvan edullisuudesta ja asiakas ahmii helposti kuitenkin lopulta aimo määrän riisiä ja raakaa kalaa (allekirjoittaneen ennätys on 22 lautasellista). Sushi on myös ruokana turvallinen liukuhihnatavara, koska se ei liiemmin sotke paikkoja mikäli asiakas kaataa annoksen vahingossa hihnalle.
Suomessa muutaman vuoden eräässä ravintolassa ollut sushiboat konsepti ei toiminut liian korkeiden annoshintojen, suuren henkilökuntamäärän ja pienen asiakasmäärän takia. Sushiboat on palvelukonseptina kuitenkin erittäin varteenotettava, mikäli asiakkaat vain saataisiin opetettua käyttämään sitä. Japanissa se toimii hyvin, sillä asiakkaat ovat tottuneet siihen ja eivät esimerkiksi tee ilkivaltaa tai leiki liukuhihnan ja sillä kulkevien annosten kanssa. Ehkäpä sushiboat konseptia voisi eurooppalaistaa tarjoamalla sushin sijasta liukuhihnalla esimerkiksi tapaksia?
Innovate or Die
Innovaatio on nyt kuuma sana ja USA:laiset parhaat kauppakorkeakoulut painottavat opetuksessaan nykyään Innovaatioita (esimerkiksi UC Berkeleyn Haas School of Business). Liiketoiminnan ja johtamisen uudet trendit ovat aina nousseet USA:laisista huippukauppakorkeakouluista, eikä ole mitään syytä olettaa, että tähän tulisi muutos tulevaisuudessa. USA:laisten huippuyliopistojen rooli on niin merkittävä alan tutkimuksessa.
Myös Japanilaiset yritysjohtajat ovat usein saaneet oppinsa USA:ssa ja Toyota production systeeminkin malli haettiin alunperin USA:sta. Toyota production system on Japanilainen kuuluisa tehdastyön prosessi-innovaatio, joka on nostanut eri variaatioissaan Japanilaisen teollisuuden työn tuottavuuden OECD maiden parhaaksi ja mahdollistanut Japanilaisten vientituotteiden globaalin kilpailukyvyn.
Parhaat innovaatiot Japanissa ovat olleet tuotannon tehokkuutta parantavia prosessi-innovaaioita suurissa teollisuusyrityksissä. Nykyään painopistettä ollaan muuttamassa, sillä talouden syklit tuntuvat nopeutuneen, ja kuluttajat kaipaavat uusia tuotteita yhä nopeammalla tahdilla. Kilpailukyvyn löytäminen prosessien tehokkuutta parantamalla näyttää olevan yhä vaikeampaa.
Japanin kauppa-ja teollisuusministeriö (METI) on alkanut tukea PK-yritysten innovaatiotoimintaa. Japanissa on 4.3 miljoonaa PK-yritystä, joista noin 10% luetaan innovatiivisiksi, eli ne panostavat toiminnassaan uusiin teknologioihin, uusiin palveluihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Näitä yrityksiä METI tukee vuosittain suurella budjetilla. Vaikka Japanissa, kuten Suomessakin innovaatiot ovat tähän saakka kaupallistettu suurten yritysten toimesta, niin nyt uskotaan PK-yrityksistä nouseviin uusiin innovaatioihin hieman piilaakson mallin mukaan.
Amerikkalainen CNBC tv-yhtiö lähettää verkkoon "The Business of Innovation" sarjaa. Innovate or Die -nimisessä jaksossa haastateltiin myös Sitran Esko Ahoa. Yksi sarjan oivalluksista on se, että yritykset rutinoituvat ja muuttuvat jäykiksi byrokratioiksi luonnostaan toimintansa aikana, ja uudet tuote- tai palveluinnovaatiot estyvät syntymästä.
Olen käsitellyt tätä aihetta myös lisensiaatintyössäni sivulla 52 alkaen. Johtamisen teorioiden mukaan näyttäisi olevan niin, että yrityksen organisaatio muuttuu innovatiiviseksi ainoastaan ulkoisen paineen uhatessa, jolloin on jo liian myöhäistä. Ne yritykset, jotka menestyvät innovaatioihin perustuvassa taloudessa, kykenevät uudistumaan sisäisesti ilman ulkoista markkinalähtöistä uhkaa. Tuottaakseen innovaatioita, täytyy yritysjohdon olla kyvykäs taistelemaan rutinisoitumista vastaan, luoda tarkoituksella turbulenssia totuttuihin kaavoihin ja antaa uusien ideoiden nousta esiin. Toisin sanoen innovaatiotaloudessa johdon kyky aistia mahdollisuudet, tarttua niihin ja saada muutos aikaan organisaatiossa johtaa voittoon.
Lisensiaatintyöni:
http://users.tkk.fi/~smedlund/smedlund-licentiate-2008.pdf
CNBC - The Business of Innovation (Kiitos Tauno Ihalaiselle linkkivinkistä):
http://innovation.cnbc.com/en/programmes/innovate_or_die
Myös Japanilaiset yritysjohtajat ovat usein saaneet oppinsa USA:ssa ja Toyota production systeeminkin malli haettiin alunperin USA:sta. Toyota production system on Japanilainen kuuluisa tehdastyön prosessi-innovaatio, joka on nostanut eri variaatioissaan Japanilaisen teollisuuden työn tuottavuuden OECD maiden parhaaksi ja mahdollistanut Japanilaisten vientituotteiden globaalin kilpailukyvyn.
Parhaat innovaatiot Japanissa ovat olleet tuotannon tehokkuutta parantavia prosessi-innovaaioita suurissa teollisuusyrityksissä. Nykyään painopistettä ollaan muuttamassa, sillä talouden syklit tuntuvat nopeutuneen, ja kuluttajat kaipaavat uusia tuotteita yhä nopeammalla tahdilla. Kilpailukyvyn löytäminen prosessien tehokkuutta parantamalla näyttää olevan yhä vaikeampaa.
Japanin kauppa-ja teollisuusministeriö (METI) on alkanut tukea PK-yritysten innovaatiotoimintaa. Japanissa on 4.3 miljoonaa PK-yritystä, joista noin 10% luetaan innovatiivisiksi, eli ne panostavat toiminnassaan uusiin teknologioihin, uusiin palveluihin, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Näitä yrityksiä METI tukee vuosittain suurella budjetilla. Vaikka Japanissa, kuten Suomessakin innovaatiot ovat tähän saakka kaupallistettu suurten yritysten toimesta, niin nyt uskotaan PK-yrityksistä nouseviin uusiin innovaatioihin hieman piilaakson mallin mukaan.
Amerikkalainen CNBC tv-yhtiö lähettää verkkoon "The Business of Innovation" sarjaa. Innovate or Die -nimisessä jaksossa haastateltiin myös Sitran Esko Ahoa. Yksi sarjan oivalluksista on se, että yritykset rutinoituvat ja muuttuvat jäykiksi byrokratioiksi luonnostaan toimintansa aikana, ja uudet tuote- tai palveluinnovaatiot estyvät syntymästä.
Olen käsitellyt tätä aihetta myös lisensiaatintyössäni sivulla 52 alkaen. Johtamisen teorioiden mukaan näyttäisi olevan niin, että yrityksen organisaatio muuttuu innovatiiviseksi ainoastaan ulkoisen paineen uhatessa, jolloin on jo liian myöhäistä. Ne yritykset, jotka menestyvät innovaatioihin perustuvassa taloudessa, kykenevät uudistumaan sisäisesti ilman ulkoista markkinalähtöistä uhkaa. Tuottaakseen innovaatioita, täytyy yritysjohdon olla kyvykäs taistelemaan rutinisoitumista vastaan, luoda tarkoituksella turbulenssia totuttuihin kaavoihin ja antaa uusien ideoiden nousta esiin. Toisin sanoen innovaatiotaloudessa johdon kyky aistia mahdollisuudet, tarttua niihin ja saada muutos aikaan organisaatiossa johtaa voittoon.
Lisensiaatintyöni:
http://users.tkk.fi/~smedlund/smedlund-licentiate-2008.pdf
CNBC - The Business of Innovation (Kiitos Tauno Ihalaiselle linkkivinkistä):
http://innovation.cnbc.com/en/programmes/innovate_or_die
Oluet, miehinen markkinointi ja kolajuomasota
(Kuva: Coca Colan kolajuomaa on Japanissa on edustettuna kahta variaatiota erilaisissa pakkauksissa)
Kuten esimerkiksi autoissa ja kameroissa, myös Japanin olutmarkkinat ovat mystisesti neljän yrityksen markkinat. Asahi, Kirin, Sapporo ja Suntory jakavat oluenjuojijen suosion suurinpiirtein tasan, markkinaosuuksien vaihdellessa muutamia prosentteja suuntaan ja toiseen. Olutyhtiöt toimivat suurella volyymillä ja todella pienillä katteilla, joten suurtenkin ulkomaisten panimoketjujen on hyvin vaikeaa saada tuotteitaan Japanin markkinoille. Neljä kilpailevaa panimoa tuovat markkinoille uskomattomalla tahdilla uusia tuotteita ja brändejä. Japanissa on olutvero, joka määräyryy oluen mallaspitoisuuden mukaan toisin kuin Suomessa, jossa verotetaan päihdyttävää vaikutusta. Niinpä panimoilla on tuotteissaan paljon halpoja, mutta riittävän alhokolipitoisia oluen kaltaisia juomia, joissa on käytetty mallasta vain nimeksi tai ei lainkaan. Itseään kunnioittava Salaryman tosin ei kevytoluita juo kuin salaa.
Neljä panimoa hallinnoivat myös tuotteiden jakeluporrasta ja oluen lisäksi pitävät yllä omien merkkiensä virvoitusjuomia. Virvoitusjuomissa suurin markkinaosuus on länsimaisittain oudoilla kylmillä kahvijuomilla ja kylmällä teellä. Hiilihapollisisia limppareita on myynnissä verrattain vähän, kun taas eri kahvijuomamerkkejä ja teejuomia on kymmeniä. Panimoiden tuoteportfolioiden hallinta on tarkkaa toimintaa ja juomien hinnat ja markkinointikampanjat ovat jatkuvaa peliä neljän yrityksen kesken. Panimon tunnus on selvästi näkyvillä kaikissa tuotteissa, alkoholittomien juomien myynti lisää oluiden myyntiä. Kahvijuomissa kate on iso, mutta volyymi toisaalta pieni. Suntory -panimo on saanut lisättyä markkinaosuuttaan oluissa, koska sen teejuoma on ollut suosituin. Kirin -panimolla asetelma on ollut päinvastainen. Viimeaikoina Suntory on tehnyt tappiota oluissa ja lisännyt markkinaosuuttaan, mutta saanut voittoa teejuomissa, kun taas Kirin on myynyt teetään alennuksella ja nauttinut samalla Kirin super "dry" -oluen suosiosta.
Suosittu tapa juomien jakelussa ovat juoma-automaatit, joita joku sanoi olevan Tokiossa yhden automaatin jokaista 20 ihmistä kohden. Vaikka tämä ei ihan pitäisikään paikkaansa, niin juoma-automaatteja on käytännössä joka kadunkulmassa - usein jokaisen neljän panimon automaatit vierekkäin.
Paitsi kaupungeissa, myös Japanin maaseudulla, jonka ero kaupunkiin on siinä, että siellä rakennusten välimatka toisistaan on 10 metriä Tokion 1 metrin sijasta, automaatteja on paljon. Juoma-automaatteja tulee vastaan myös mitä ihmeellisimmissä paikoissa, esimerkiksi temppelien takapihoilla ja metsäpolkujen varrella. Automaattien suosittuus perustunee siihen, että niissä juoma on aina kylmää ja saman hintaista kuin kaupassa. Automaateille ei myöskään tehdä ilkivaltaa, joten niiden ylläpitokustannukset ovat suhteellisen edullisia. Jakeluyhtiö maksaa automaateista vuokraa, joten ne toimivat lisätulojen lähteinä kiinteistöjen omistajille.
Japanissa tuotteiden markkinointia kohdennetaan paljon sukupuolen mukaan ja kuluttajille tuntuu olevan tärkeää käyttää joko miesten tai naisten tavaroita. Tarjolla on esimerkiksi miehille suunnattuja "Pocky Men's Chocolate" suklaita.
Coca Cola ja Pepsi ovat suunnanneet markkinointiaan sukupuolen mukaan ja ovat tehneet markkinoinnissaan arviointivirheitä. Sokerittomat virvoitusjuomat ovat uusia Japanissa, ja kun Coca Cola toi Light- versionsa Japaniin, sitä markkinointiin naisille laihduttavana juomana. Japanissa kuitenkin naiset ovat lähtökohtaisesti laihoja, mutta miehet eivät halunneet tietenkään ostaa tyttöjen limonadia, joten myynti jäi pieneksi ja saari valloittamatta. Pepsi oli kuitenkin järkevämpi oman light juomansa kanssa, koska markkinoi sitä alusta asti sekä miehille että naisille. Tähän Coca Cola vastasi lanseeraamalla Coca Cola Zeron hyvin miehisellä kampanjalla, jossa samurai heiluu miekkansa kanssa. Kuinka ollakaan, Coca Cola Zero kannibalisoi Coca Cola lightin myynnin, ja nyt markkinoilla on ainoastaan Coca Cola Zero sokerittomana vaihtoehtona. Coca Cola Zeron kampanjan jälkeen Pepsi lanseerasi uuden brändin, "Pepsi Nex Zero" -juoman, jonka logo näyttää pikaisesti katsottuna samalta kuin Coca Colan. Kolajuomasotatilanne tällä hetkellä siis 2-0 Pepsin hyväksi.
(Kuva: Coca Cola Zeron miehinen mainostaulu)
(Kuva: Miesten "Pocky" suklaata)
"ehkä söpö" ja Suomikuva Japanissa
(Kuva: "ehkä söpö" vaateliike Shinjukussa)Kirjoitin aiemmassa blogitekstissäni (Real Women Ride 20 Inchers) oudoista länsimaisista kauppojen nimistä. Japanissa on myös suomalaisittain hauskoja kauppojen nimiä: "ehkä söpö", "otan tämän", "keittiö" ja "olohuone". Nämä kaupat kuuluvat SM2 -ketjulle, joka myy pääasiassa naisten vaatteita, laukkuja, kenkiä ja koruja. SM2 nettisivuilla kerrotaan myös tarina kauppojen nimien takana: kylmän sodan aikaan Samantha -niminen nuori Amerikkalais -nainen saapui Moskovaan ja hän oli niin mukava ja hauska että toi iloa Moskovalaisille. SM2 on nettisivujen mukaan lyhenne sanasta "Samantha".
Suomella on Japanilaisittain erityinen maine muihin pohjois-euroopan maihin verrattuna. Ihmiset tuntevat hyvin Muumit, revontulet, lapin ja joulupukin.
Suomi tuntuu edustavan Japanilaisittain mielenrauhaa ja tyyneyttä mitä tapaa myös Japanin maaseudulla. Suomen onnellista "Slow-life" elämäntyyliä tunnutaan ihannoivan suuresti, jonka muutamat Suomea kuvaavat Japanilaiset TV- ohjelmat ja elokuvat ottaneet kantavaksi teemakseen.
1980 -luvulla Japanin TV:ssä esitettiin "Paimen, piika ja emäntä" -piirrossarjaa, jossa Suomalainen pikkutyttö Katri elää sota-ajan suomessa Finlandia -hymnin soidessa taustalla. Sarjan juonena on pääasiassa Suomalaisen maaseudun arjen askareiden esittely ja kuvat siitä, miten Katri makailee pellonreunassa ja katselee ohi lipuvia poutapilviä. Sarjaa ei ole esitetty Suomen TV:ssä, mutta nyt Japanilaisten piirroselokuvien harrastajat Suomessa ovat tehneet siihen tekstitykset ja sarjaa voi katsoa Youtuben kautta.
2006 Japanilainen suosittu naisnäyttelijä tähditti "Ruokala Lokki" elokuvaa, jossa Japanilainen naiskolmikko perustaa oman baarin rauhalliseen Helsinkiin ja unohtaa ilmeisen kiireisen menneisyytensä. Ruokala Lokin juoni ei paljoa poikkea "Paimen, piika ja emäntä" sarjasta jännittävien käänteiden suhteen - se kuvaa pääasiassa naisia laittamassa ruokaa Iittalan astioilla ja tarjoilemassa sitä mukaville ja iloisille Suomalaisille. Elokuvan DVD:n kannessa kolmikko seisoo Nuuksion lammella Suomalaisessa metsämaisemassa. Ruokala Lokki elokuvan pohjalta tehtiin myös Japanilaisia "Pasco" -leipämainoksia. Nämäkin ovat katsottavissa Youtuben kautta.
Kamome Shokudou (Ruokala Lokki) traileri:
http://jp.youtube.com/watch?v=5SQaVr0sfJA
Suomella on Japanilaisittain erityinen maine muihin pohjois-euroopan maihin verrattuna. Ihmiset tuntevat hyvin Muumit, revontulet, lapin ja joulupukin.
Suomi tuntuu edustavan Japanilaisittain mielenrauhaa ja tyyneyttä mitä tapaa myös Japanin maaseudulla. Suomen onnellista "Slow-life" elämäntyyliä tunnutaan ihannoivan suuresti, jonka muutamat Suomea kuvaavat Japanilaiset TV- ohjelmat ja elokuvat ottaneet kantavaksi teemakseen.
1980 -luvulla Japanin TV:ssä esitettiin "Paimen, piika ja emäntä" -piirrossarjaa, jossa Suomalainen pikkutyttö Katri elää sota-ajan suomessa Finlandia -hymnin soidessa taustalla. Sarjan juonena on pääasiassa Suomalaisen maaseudun arjen askareiden esittely ja kuvat siitä, miten Katri makailee pellonreunassa ja katselee ohi lipuvia poutapilviä. Sarjaa ei ole esitetty Suomen TV:ssä, mutta nyt Japanilaisten piirroselokuvien harrastajat Suomessa ovat tehneet siihen tekstitykset ja sarjaa voi katsoa Youtuben kautta.
2006 Japanilainen suosittu naisnäyttelijä tähditti "Ruokala Lokki" elokuvaa, jossa Japanilainen naiskolmikko perustaa oman baarin rauhalliseen Helsinkiin ja unohtaa ilmeisen kiireisen menneisyytensä. Ruokala Lokin juoni ei paljoa poikkea "Paimen, piika ja emäntä" sarjasta jännittävien käänteiden suhteen - se kuvaa pääasiassa naisia laittamassa ruokaa Iittalan astioilla ja tarjoilemassa sitä mukaville ja iloisille Suomalaisille. Elokuvan DVD:n kannessa kolmikko seisoo Nuuksion lammella Suomalaisessa metsämaisemassa. Ruokala Lokki elokuvan pohjalta tehtiin myös Japanilaisia "Pasco" -leipämainoksia. Nämäkin ovat katsottavissa Youtuben kautta.
Kamome Shokudou (Ruokala Lokki) traileri:
http://jp.youtube.com/watch?v=5SQaVr0sfJA
Japanilaisia paahtoleipämainoksia Suomiteemalla. Nämä nähtyään tekee varmasti mieli Pascoa.
http://jp.youtube.com/watch?v=eFFgnQPWAJM&feature=related
http://jp.youtube.com/watch?v=o7tCORWbpqs
http://jp.youtube.com/watch?v=9pemnr46W7U&feature=related
SM2 kauppaketju:
http://www.sm2.co.jp/
Katri, girl of the meadows -piirrossarja:
http://koti.phnet.fi/otaku/reviews/katori/katori.htm
(Kuvat: Ruokala Lokki elokuvan DVD:n kannet)
http://jp.youtube.com/watch?v=eFFgnQPWAJM&feature=related
http://jp.youtube.com/watch?v=o7tCORWbpqs
http://jp.youtube.com/watch?v=9pemnr46W7U&feature=related
SM2 kauppaketju:
http://www.sm2.co.jp/
Katri, girl of the meadows -piirrossarja:
http://koti.phnet.fi/otaku/reviews/katori/katori.htm
(Kuvat: Ruokala Lokki elokuvan DVD:n kannet)
Salarymen ja ikääntymisen haasteet
Japanin talouden menestys toisen maailmansodan jälkeen on ollut huimaa. Japani kykeni pitämään yllä yli 5% BKT:n vuosittaista kasvua lähes 50 vuotta yhtäjaksoisesti. Kansantaloustieteilijöille ja johtamisen asiantuntijoille tämän kasvun syyt ovat olleet mysteeri, ja monia itämaiseen kulttuuriin ja Japanilaisten luonteenlaatuun liittyviä selityksiä on esitetty. Yleinen helppo selitys on ollut, että Japanilainen yrityskulttuuri on erilainen länsimaiseen verrattuna tyystin unohtaen sen tosiseikan, että Japanilaiset teollisuusyritykset ovat kopioineet johtamisen menetelmänsä USA:sta. Yksi selvä syy talouden kasvulle on olleet suuret ikäluokat ja Japanilaiset valkokaulustyöläiset, "Salarymanit" ja heidän menestymisen nälkänsä ja armoton työpanoksensa työnantajilleen talouden kasvun aikana.
Japanissa työyhteisö on ollut toisen maailmansodan jälkeen miesten ensisijainen viiteryhmä. Naisten osallistuminen työelämään on ollut vähäistä. 1950-1970 luvuilla suurien teollisuusyritysten valkokaulustyöläiset palkattiin suoraan yliopistoista uuteen perheeseen elinikäiseen suhteeseen, jossa yleneminen perustui ikään. Yliopiston taso määritteli työnantajan maineen. Kasvun aikana Salarymanien normaali työaika oli kymmeniä vuosia 2400 tuntia vuodessa, mikä tarkoittaa pitkää päivää vuoden jokaisena päivänä, ilman oikeutta lomaan tai vapaa-aikaan. Japani on ainoita kieliä maailmassa, jossa on oma sanansa kuolemalle liiallisen työnteon johdosta: "Karoshi".
Monet Salarymanit asuivat perheinensä työnantajien asuntoloissa n. 40 vuotiaiksi saakka, jolloin 15 vuoden uran jälkeen heillä oli tarpeeksi säästöjä oman asunnon hankkimiseen. Asuntolasta muutonkin jälkeen vähäinen vapaa-aikakin vietettiin yrityksen järjestämillä retkillä tai juhlissa. Salarymanit tekivät uskollisesti töitä työnantajilleen, ja antoivat palkkansa kokonaisuudessaan vaimoilleen, jotka hoitivat kodin talouden ja lasten kasvattamisen. Olueeseen ja rahapeleihin tuhlaamansa rahat Salarymanit saivat vaimojensa antamista viikkorahoista.
Tällä hetkellä kaikkensa antaneet Salarymanit ovat noin kuusikymmenvuotiaita. Talouden kasvu on Japanissa ollut taittumassa 1990 luvulta lähtien. 2000 -luvulla saarivaltion ihmismäärä on alkanut vähentyä pienen syntyvyyden takia. Työtahti ja -tavat ovat muuttuneet länsimaisemmiksi ja naisetkin osallistuvat työelämään enenevässä määrin. Elinikäinen työsopimus on voimassa enää noin 1/3 Japanin yrityksistä, ja keskimääräinen työaika on laskenut noin 1900 tuntiin vuodessa, mikä on silti paljon verrattuna esimerkiksi Suomen 1700 tuntiin. 1900 tunnin vuosia tekevät valkokaulustyömiehet ja naiset viettävät vuoden aikana vain muutamia lomapäiviä ja usein nuorten ihmisten kahden viikon häämatka voi olla pisin loma mitä he saavat viettää ensimmäisinä työvuosinaan. Edelleenkin töihin mennään suoraan yliopistosta ja yliopistossa opiskellulla pääaineella ei ole väliä, koska yrityksen kouluttavat omat työntekijänsä. Vastavalmistuneiden ensimmäiset työtehtävät ovat useimmiten yritysten myyntiosastoilla.
Osa Japanin nuorista aikuisista on valinnut elämän ilman kovaa työntekoa, tekee pätkätöitä palvelualoilla, opiskelee tai asuu vanhempiensa luona mahdollisimman pitkään. Tutkijoiden mukaan tämä arvomaailman muutos on 1990 laman syytä ja ehkäpä suuret ikäluokat eivät halua kannustaa jälkikasvuaan samaan oravanpyörään missä itse olivat nuoruudessaan.
Japanin työvoima on tällä hetkellä maailman vanhinta, suurimman ikäluokan ollessa syntynyt 1947. Noin 20 % Japanin väestöstä on jo yli 65 vuotiaita, eläkeläisiä, ja Japanin tulisi nostaa eläkeikä 77 vuoteen tai ottaa vastaan 10 miljoonaa uutta siirtolaista joka vuosi seuraavat 50 vuotta, jotta työssäkäyvien suhde eläkeläisiin saataisiin pidettyä samana kuin nyt.
Ikääntyneistä huolehtiminen tulee olemaan pidempiaikainen ongelma, sillä Japanilaisten odotettu elinikä on maailman suurin, keskimäärin yli 80 vuotta miehilläkin. Sosiologien termeillä mikäli yli 20% maan väestöstä on yli 65 vuotiasta, niin voidaan käyttää termiä "hyper-aged society". Japanin maaseudun pikkupaikkakunnilla yli 65 vuotiaiden suhteellinen määrä on jo tällä hetkellä monin paikoin yli 40% väestöstä.
Koska Japanin talous perustuu lähes täysin sisämarkkinoihin, eläkeläisten kasvava määrä tulee ajamaan Japanin talouden taantumaan, koska kuluttajien käytössä oleva rahamäärä pienenee. Tulevaisuudessa työssäkäyvillä nuorilla tulee olemaan suuri taakka kannettavanaan eläkeläisistä. Japanin siirtolaispolitiikka on erittäin konservatiivista, joten rajojen avaamiseen maahanmuuttajille tuskin ryhdytään.
Ikääntyminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti Japanilaisten tulevaisuuteen ja myös nuorten aikuisten elämään: Akateemisilla työmarkkinoilla kouluja ja yliopistoja lakkautetetaan, virkoja ei laitetan enää hakuun, koska tiedetään, että tulevaisuudessa opetuksen kysyntä tulee pienenemään pienen syntyvyyden takia. Yrityksissä nuorten urakehitys on pysähtynyt, sillä suuret ikäluokat ovat paaluttaneet johtoportaan, eivätkä halua lähteä eläkkeelle. Nuoria ei enää palkata johtotehtäviin. Ikääntymisen takia yliopistojen ja teollisuuden perustutkimus, innovatiivisuus ja uuteen tutkimukseen panostaminen vähenee ja konservatiivisuus päätöksissä kasvaa, kun eläkeikää todennäköisesti tulevaisuudessa nostetaan.
Monet Japanilaiset ovat sitä mieltä, että ikääntymisen haasteisiin ollaan varauduttu tähän mennessä lähinnä juhlapuheissa. Tokion metropoli on oma maailmansa muuhun Japaniin verrattuna, koska se on maan sekä talouden että hallinnon keskus ja sen ikäjakauma on erilainen kuin muun maan. Maaseudun pikkupaikkakunnilla ikääntyminen alkaa rapauttaa peruspalveluita - koska nuoria ei ole, ei ole työntekijöitä, jonka tähden ei tarvita julkista liikennettä, kauppoja, kouluja ja niin edelleen. Peruspalveluissakin Japanilaiset tuntuvat luottavan yksityiseen sektoriin, mutta mikäli työntekijöitä ei yksinkertaisesti ole, niin näidenkin palveluiden tuottaminen on erittäin hankalaa.
Saksan valtion Japanintutkimuskeskus Tokiossa (Deutches Institut Für Japanstudien) on ottanut ikääntymisen pääteemakseen, ja kutsuu ilmiötä "demografiseksi aikapommiksi". Sama ilmiö odottanee Suomenkin maaseutua talouden keskittyessä pääkaupunkiseudulle.
Saksan valtion Japanintutkimuskeskus:
http://www.dijtokyo.org/
NRI Papers, Baby Boomers Face Retirement:
http://www.nri.co.jp/english/opinion/papers/2004/np200477.html
(Acknowledgements to Dr. Volker Ellis: Deutches Institut Für Japanstudien)
(Kuva: Japanin väestönkehitys. Lähde Wikipedia)
Japanissa työyhteisö on ollut toisen maailmansodan jälkeen miesten ensisijainen viiteryhmä. Naisten osallistuminen työelämään on ollut vähäistä. 1950-1970 luvuilla suurien teollisuusyritysten valkokaulustyöläiset palkattiin suoraan yliopistoista uuteen perheeseen elinikäiseen suhteeseen, jossa yleneminen perustui ikään. Yliopiston taso määritteli työnantajan maineen. Kasvun aikana Salarymanien normaali työaika oli kymmeniä vuosia 2400 tuntia vuodessa, mikä tarkoittaa pitkää päivää vuoden jokaisena päivänä, ilman oikeutta lomaan tai vapaa-aikaan. Japani on ainoita kieliä maailmassa, jossa on oma sanansa kuolemalle liiallisen työnteon johdosta: "Karoshi".
Monet Salarymanit asuivat perheinensä työnantajien asuntoloissa n. 40 vuotiaiksi saakka, jolloin 15 vuoden uran jälkeen heillä oli tarpeeksi säästöjä oman asunnon hankkimiseen. Asuntolasta muutonkin jälkeen vähäinen vapaa-aikakin vietettiin yrityksen järjestämillä retkillä tai juhlissa. Salarymanit tekivät uskollisesti töitä työnantajilleen, ja antoivat palkkansa kokonaisuudessaan vaimoilleen, jotka hoitivat kodin talouden ja lasten kasvattamisen. Olueeseen ja rahapeleihin tuhlaamansa rahat Salarymanit saivat vaimojensa antamista viikkorahoista.
Tällä hetkellä kaikkensa antaneet Salarymanit ovat noin kuusikymmenvuotiaita. Talouden kasvu on Japanissa ollut taittumassa 1990 luvulta lähtien. 2000 -luvulla saarivaltion ihmismäärä on alkanut vähentyä pienen syntyvyyden takia. Työtahti ja -tavat ovat muuttuneet länsimaisemmiksi ja naisetkin osallistuvat työelämään enenevässä määrin. Elinikäinen työsopimus on voimassa enää noin 1/3 Japanin yrityksistä, ja keskimääräinen työaika on laskenut noin 1900 tuntiin vuodessa, mikä on silti paljon verrattuna esimerkiksi Suomen 1700 tuntiin. 1900 tunnin vuosia tekevät valkokaulustyömiehet ja naiset viettävät vuoden aikana vain muutamia lomapäiviä ja usein nuorten ihmisten kahden viikon häämatka voi olla pisin loma mitä he saavat viettää ensimmäisinä työvuosinaan. Edelleenkin töihin mennään suoraan yliopistosta ja yliopistossa opiskellulla pääaineella ei ole väliä, koska yrityksen kouluttavat omat työntekijänsä. Vastavalmistuneiden ensimmäiset työtehtävät ovat useimmiten yritysten myyntiosastoilla.
Osa Japanin nuorista aikuisista on valinnut elämän ilman kovaa työntekoa, tekee pätkätöitä palvelualoilla, opiskelee tai asuu vanhempiensa luona mahdollisimman pitkään. Tutkijoiden mukaan tämä arvomaailman muutos on 1990 laman syytä ja ehkäpä suuret ikäluokat eivät halua kannustaa jälkikasvuaan samaan oravanpyörään missä itse olivat nuoruudessaan.
Japanin työvoima on tällä hetkellä maailman vanhinta, suurimman ikäluokan ollessa syntynyt 1947. Noin 20 % Japanin väestöstä on jo yli 65 vuotiaita, eläkeläisiä, ja Japanin tulisi nostaa eläkeikä 77 vuoteen tai ottaa vastaan 10 miljoonaa uutta siirtolaista joka vuosi seuraavat 50 vuotta, jotta työssäkäyvien suhde eläkeläisiin saataisiin pidettyä samana kuin nyt.
Ikääntyneistä huolehtiminen tulee olemaan pidempiaikainen ongelma, sillä Japanilaisten odotettu elinikä on maailman suurin, keskimäärin yli 80 vuotta miehilläkin. Sosiologien termeillä mikäli yli 20% maan väestöstä on yli 65 vuotiasta, niin voidaan käyttää termiä "hyper-aged society". Japanin maaseudun pikkupaikkakunnilla yli 65 vuotiaiden suhteellinen määrä on jo tällä hetkellä monin paikoin yli 40% väestöstä.
Koska Japanin talous perustuu lähes täysin sisämarkkinoihin, eläkeläisten kasvava määrä tulee ajamaan Japanin talouden taantumaan, koska kuluttajien käytössä oleva rahamäärä pienenee. Tulevaisuudessa työssäkäyvillä nuorilla tulee olemaan suuri taakka kannettavanaan eläkeläisistä. Japanin siirtolaispolitiikka on erittäin konservatiivista, joten rajojen avaamiseen maahanmuuttajille tuskin ryhdytään.
Ikääntyminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti Japanilaisten tulevaisuuteen ja myös nuorten aikuisten elämään: Akateemisilla työmarkkinoilla kouluja ja yliopistoja lakkautetetaan, virkoja ei laitetan enää hakuun, koska tiedetään, että tulevaisuudessa opetuksen kysyntä tulee pienenemään pienen syntyvyyden takia. Yrityksissä nuorten urakehitys on pysähtynyt, sillä suuret ikäluokat ovat paaluttaneet johtoportaan, eivätkä halua lähteä eläkkeelle. Nuoria ei enää palkata johtotehtäviin. Ikääntymisen takia yliopistojen ja teollisuuden perustutkimus, innovatiivisuus ja uuteen tutkimukseen panostaminen vähenee ja konservatiivisuus päätöksissä kasvaa, kun eläkeikää todennäköisesti tulevaisuudessa nostetaan.
Monet Japanilaiset ovat sitä mieltä, että ikääntymisen haasteisiin ollaan varauduttu tähän mennessä lähinnä juhlapuheissa. Tokion metropoli on oma maailmansa muuhun Japaniin verrattuna, koska se on maan sekä talouden että hallinnon keskus ja sen ikäjakauma on erilainen kuin muun maan. Maaseudun pikkupaikkakunnilla ikääntyminen alkaa rapauttaa peruspalveluita - koska nuoria ei ole, ei ole työntekijöitä, jonka tähden ei tarvita julkista liikennettä, kauppoja, kouluja ja niin edelleen. Peruspalveluissakin Japanilaiset tuntuvat luottavan yksityiseen sektoriin, mutta mikäli työntekijöitä ei yksinkertaisesti ole, niin näidenkin palveluiden tuottaminen on erittäin hankalaa.
Saksan valtion Japanintutkimuskeskus Tokiossa (Deutches Institut Für Japanstudien) on ottanut ikääntymisen pääteemakseen, ja kutsuu ilmiötä "demografiseksi aikapommiksi". Sama ilmiö odottanee Suomenkin maaseutua talouden keskittyessä pääkaupunkiseudulle.
Saksan valtion Japanintutkimuskeskus:
http://www.dijtokyo.org/
NRI Papers, Baby Boomers Face Retirement:
http://www.nri.co.jp/english/opinion/papers/2004/np200477.html
(Acknowledgements to Dr. Volker Ellis: Deutches Institut Für Japanstudien)
(Kuva: Japanin väestönkehitys. Lähde Wikipedia)
Mustan (lähetti) kissan paksut posket
(Kuva: Kuroneko lähettiauto)
Japanissa kotiinkuljetuspalvelut on viritetty äärimmäisen tehokkaiksi. Japanin posti huolehtii asiakkaistaan byrokraattisen valtiollisesti, mutta yksityiset lähettipalvelut hoitavat homman esimerkillisen säntillisesti ja vaivattomasti. Yksi suosituimmista yksityisistä lähettipalveluista on Yamato Holdings yhtiön "Kuroneko" (musta kissa), jonka lähettiauto muistuttaa etäisesti Miyzakin Totoro- elokuvan kissabussia.
Kotiinkuljetus- ja lähettipalvelut ovat kehittyneet osaksi täyttämään tarpeen, minkä autoton ja tiiviisti asuttu Tokio aiheuttaa. Koska markettiin ei lähdetä autolla, eivätkä ihmiset halua kantaa ostoksiaan lähijunissa, niin kotiinkuljetuspalvelut ovat luonnollinen valinta.
Useissa tavarataloissa ja ruokakaupoissa ilmaisen kotiinkuljetuksen saa jo verrattain pienistä ostoksista (5000 jeniä = n. 30 euroa 30.7.2008). Amazon nettikaupasta tilattaessa raja on vain 1500 jeniä. Kuljetukset ovat lisäksi uskomattoman tehokkaita. Normaalipalveluna paketti tulee kotiin yleensä toisena arkipäivänä ostosta. Hyvin pienellä lisämaksulla (n. 350 jeniä) paketin saa ovelleen 24 tunnin kuluessa riippumatta viikonpäivästä. Paketit toimitetaan myös hotelleihin ulkomaalaisille, eli Japanissa matkaileva kiireinen gaijin voi tilata tuliaiset vaivattomasti netistä.
Kuronekon tarjontaan kuuluvat sen sopimustavaratalojen ostosten kotiinkuljetusten lisäksi myös suoraan kuluttajille tarjottavat palvelut. Lentomatkalle lähtiessään Japanilaiset lähettävät matkalaukkunsa lentokentän check- in tiskille Kuronekolla (sama toimii matkalta palattaessakin). Kuljetuspalvelun saa myös Golf-bägeille ja suksille. Kuluttaja-asiakkaille tarjotaan lisäksi katkeamatonta kylmäketjua, mikäli jonain päivänä tekee mieli lähettää pakastekatkarapuja mummolle.
Japanilaiset käyttävät yksityisiä lähettipalveluja paljon. KuroNekon lähetin saa omalle ovelleen haluamaan 3 tunnin aikaikkunan aikana, mutta jos tämä tuntuu vaikealta, niin sen palveluja voi käyttää jokaisessa Japanin 12 013:ssa 7-Eleven kioskissa (vrt. 2560 valtion postitoimistoa). 7-Elevenissä voi lähettää paketin ja sitä voi käyttää vastaanottamaan paketteja.
Viimeaikoina Japanin valtion posti on alkanut kilpailla yksityisten lähettien kanssa omalla palvelullaan, ja alkanut tehdä sopimuksia Franchise kioskien kanssa. 7-Eleven ketjun kilpailija, Lawson, valitsi Japanin postin lähettipalveluedustuksen, jonka johdosta Yamato Holdings on avoimen pahoillaan pörssitiedotteessaan.
Kuroneko palvelut:
http://www.kuronekoyamato.co.jp/english/
Yamato Holdings tietoa:
http://www.yamato-hd.co.jp/english/investors/oshirase/index09.html
Japan franchise
(Kuva: Tyypillinen 1960- luvulla parhaat päivänsä nähnyt lähiön "Papa-Mama Store")
Yksi syy 7-Eleven ketjun kasvuun on ollut sen käyttämä Franchise liiketoimintamalli. Japanin retail –liiketoimintaa on perinteisesti leimannut alhainen tuottavuus, ja suuresta osasta vähittäiskauppaa ovat vastanneet pienet erikoistuneet lähiökaupat. Näitä lähiökauppoja, ns. ”Papa-Mama Store” –liikkeitä on vieläkin ja ihmiset asioivat niissä paljon markettien ohella. Papa-Mama Store nimitys tulee siitä, että kaupat ovat pieniä perheyrityksiä.
Pikkukaupat tuntuvat olevan omistajilleen elämäntapa, ja niiden kiinteistömenot on kuoletettu kymmeniä vuosia sitten. Useat kauppiaat asuvat itse oman kauppansa yläkerrassa tai takahuoneissa. 7-Eleven on kasvunsa aikana muuntanut yli 7000 lähiön pikkukauppaa 7-Eleven franchise liikkeeksi tarjoamalla kauppojen omistajille riskittömän mahdollisuuden muuntaa liikkeensä 7-Eleven kioskiksi. Näin 7-Eleven on voinut saada paljon liikkeitä olemassa oleville markkina-alueille investoimatta itse kiinteistöihin.
Franchise –mallissa yrittäjä saa suurelta ketjulta valmiin liiketoimintamallin, logistiikan, tietojärjestelmät ja markkinoinnin, eikä yrittäjän tarvitse tehdä muuta kun hallinnoida liikkeen päivittäistä toimintaa. Liiketoiminnan voitot jaetaan sitten tasan yrittäjän ja ketjun kesken, mutta liiketoimintariski (~vastuu myynnistä) jää usein yrittäjälle. Franchise sopimuksissa rajoitetaan toisinaan liiketoimintariskiä antamalla yrittäjälle takuita huonojen aikojen varalta. Sopimusten yksityiskohdat ja voitonjakomallit vaihtelevat suuresti ketjuittain, alueittain ja markkinatilanteen mukaan.
Franchise- liiketoimintamalli on yleinen malli pikaruokaloissa. Ensimmäinen Franchise olikin McDonalds. Sittemmin Franchise mallia on sovellettu myös muihin liiketoiminnan alueisiin. Tuoreita esimerkkejä mallin käytöstä ovat amerikkalaiset kahvilat ja sämpylä-pikaruokalat. Näissä tapauksissa yhtiöt hakivat aggressiivista kasvua siten, että ne perustivat mahdollisimman monta myymälää mahdollisimman moneen paikkaan mahdollisimman nopeasti. Näin ne saivat ajettua kilpailijoita pois omilta alueiltaan ja sittemmin kysynnän tasaannuttua lopettivat joka toisen liikkeensä. Kasvavilla markkinoilla tämä strategia on toimiva.
Kauppias, eli francshisee, on useissa tapauksissa liikkeensä kanssa puun ja kuoren välissä. Ketju luonnollisesti pyrkii optimoimaan oman voittonsa ja antaa yrittäjälle mahdollisimman vähän talutushihnaa. Tarinat kertovat kahvila ja sämpyläketuista, joissa yritysjohdon tietoisena strategiana on ollut antaa liikkeiden kannibalisoida toistensa myyntiä ja näin realisoida ketjujen laajentumiseen liittyvät riskit hyväuskoisten pienyrittäjien selkänahoista. Suomessakaan Franchise yrittäjyys ei ole ehkä ollut se ensimmäinen vaihtoehto yrittämiseen. Pikaruokalayrittäjä ei useinkaan pysty elämään yhdellä liikkeellä, vaan hänen täytyy ottaa useita ketjun liikkeitä hoitaakseen kyetäkseen elättämään itsensä, mikä tarkoittaa usein kohtuutonta työmäärää korvaukseen nähden. Suomessa kysynnän ennustaminen on ollut lisäksi tiettyjen pikaruokaloiden kohdalla vaikeaa, sillä kuluttajia on vähän ja tietyn tuotteen kysyntä voi vaihdella odottamattomasti meneillään olevien trendien mukaan.
Retail markkinat ovat Japanissa hyvin vakiintuneet ja kysyntä on ollut laskemaan päin jo reilun kymmenen vuotta. Tästä huolimatta Retail Fraschise liikkeiden myynti on kasvanut. Franchise malli lisää palvelun tuottavuutta, sillä se vähentää työntekijätarvetta ja tehostaa logistiikkaa. 7-Elevin lisäksi markkinoilla ovat Lawson, Familymart ja AmPm samanlaisilla konsepteilla. Laskevien markkinoiden tilanteessa myös Franchise liiketoiminnan luonne on muuttunut. Japanissa Retail ketjut kilpailevat hyvistä franchise yrittäjistä ja tarjoavat yrittäjille houkuttelevia ja reiluja ehtoja yrittämiseen – varsinkin jos nämä omistavat liiketilat itse.
Franchise yrittäjien keskuuteen on Japanissa syntynyt ”Mega Franchisee” –yrittäjiä, joilla on hallussaan yhdellä alueella useita kilpailevien ketjujen liikkeitä. Tämä on täysin poikkeuksellista. Yksi yrittäjä voi hoitaa esimerkiksi neljää 7-Eleveniä, kahta Lawsonia ja yhtä AmPm. Vaikka tämä toiminta on erittäin epäedullista ketjujen itsensä kannalta, se on mahdollista tehdä Japanissa Holding –yhtiöiden kautta. Mega-Franchisee tilanteessa franchise –mallin edut ovat kääntyneet täysin päälaelleen ketjun kannalta, sillä franchisee voi katsoa miltä yhtiöltä saa parhaat ehdot, ja tarvittaessa muuntaa omistamansa liikkeet kilpailevan ketjun kioskeiksi. Mega Franchisee ilmiö pakottaa ketjut jatkuvasti uudelleen arvioimaan omia franchise ehtojaan.
Franchise liiketoimintamallista saadut kokemukset ovat Japanissa hyviä, ja Japanin valtio tukeekin Franchise mallien kehitystä. Jotkut uskovat, että tulevaisuudessa Franchise mallilla voidaan taata tietty peruspalvelutaso taantuvilla alueilla, joissa asuu pääasiassa eläkeläisiä, koska franchise mallissa työntekijämäärä ja osaamistasovaatimukset yrittäjälle ovat pieniä takana olevan ketjun ja automaation taatessa palvelun saatavuuden ja laatutason. Tulevaisuuden sovelluksia Franchise mallille voidaan siis etsiä esimerkiksi haja-asutusalueiden peruspalveluista, lähikaupoista, vanhusten kotipalveluista, ateriapalveluista ja turvallisuuspalveluista.
Muutaman kymmenen vuoden kuluessa Japanin kymmenet tuhannet jäljellä olevat Papa-Mama storet lopetetaan, koska liikkeiden omistajat jäävät lopullisesti eläkkeelle, eikä jatkajia yksinkertaisesti ole olemassa Japanin ikärakenteen takia. Väestön ikääntyminen tulee siis radikaalisti muuttamaan Japanilaisen vähittäiskaupan rakenteen.
Ylipalveluyhteiskunta
Japanissa on pieniä ja keskisuuria yrityksiä noin 4.3 miljoonaa kappaletta. Nämä yritykset työllistävät 70% työvoimasta ja puolet niistä toimivat palvelualoilla, ravintoloissa, kaupoissa, pesuloissa jne. tyydyttämässä ihmisten jokapäiväisiä tarpeita. 10 % pienyrityksistä lasketaan olevan ”innovatiivisia”, eli sellaisia, jotka panostavat uusiin teknologioihin, ja palvelujen ja tuotteiden kehittämiseen. PK yrityksen määritelmä palvelualoilla on joko 50 miljoonan Japanin Yenin liikevaihto tai korkeintaan 100 työntekijää.
Japanin sisämarkkinat ovat käsittämättömän suuret, ja maan talous on täysin riippuvainen sisämarkkinoiden toimivuudesta. Vain n. 15% työpaikoista on suurissa vientiyrityksissä, kuten Toyotassa ja Sonyssä. Loput työvoimasta työllistyvät suurissa Japanilaisissa tehtaissa ja julkisella sektorilla. Koska Japanissa ei ole luonnonvaroja, raaka-aineet tuodaan muualta ja käsitellään omissa tehtaissa sisämarkkinoita varten. Talouden rakenteeseen kuuluu, että valmiita tuotteita tuodaan verrattain vähän ulkoa, joten useimmat Japanilaiset tuotteet ovat ”Made in Japan”.
Viennin hidastuessa maailmanmarkkinoiden tilanteen takia, myös sisämarkkinoiden kysyntä on alkanut pienentyä. Japanin kauppa-ja teollisuusmisiteriö (METI) onkin aloittanut tukitoimenpiteitä erityisesti innovatiivisten PK- yritysten tukemiseksi ja painottaa tukitoiminnassaan myös haja-asutusalueiden pienyrityksiä, jotta palvelutaso voitaisiin säilyttää taantuvilla alueilla. Julkisia palveluja esimerkiksi vanhusten ruokahuollossa, teiden kunnossapidossa yms. ei ole saatavilla kovinkaan hyvin ja hallinnossa uskotaan, että näitä peruspalveluita on paras tuottaa yksityisesti.
Useat ihmiset ovat kertoneet, että Japanin sisämarkkinat eivät ole kehittyneet vapaan markkinatalouden lakien mukaisesti. Pienyritykset toimivat tuotteiden jakelu- ja palvelupäässä lähellä loppuasiakasta, mutta niiden käyttämien suurien paikallisten toimittajien hinnat on sovittu kansallisten yritysten toimesta. Kartellit ovat Japanissa perinteisesti sopineet hinnoista Japanin sisämarkkinoilla, ja yritysten kesken on syntynyt pankkivetoisia "Keiretsuja", eli ristiinomistusjärjestelyjä, joissa pankki omistaa yrityksiä, jotka ovat toistensa toimittajia ja asiakkaita näiden yritysten omistaessa pankkia ja toisiaan.
Koska hinnat eivät muodostu vapaan kilpailun kautta, vaan niistä on sovittu kartellissa, on kilpailu Japanissa kohdistunut tuotteiden laatuun ja palveluun. Tuotteiden laadulla kilpaileminen on varmasti auttanut Japanin vientiteollisuutta, koska se on antanut yrityksille kannustimet tehdä jatkuvaa kehitystyötä esimerkiksi kuluttajaelektroniikassa.
Palveluilla kilpailu on johtanut Japanissa ylipalveluyhteiskuntaan, ja siihen, että palvelu on itsestäänselvyys, palveluja ei hinnoitella, eikä palveluista osata periä maksua. Työn tuottavuus Japanin teollisuudessa on maailman paras prosessi-innovaatioiden takia (mm. Toyota production system), mutta palveluiden tuottavuus on maailman huonoin (OECD 2005). Koska palvelusektori on Japanissa valtava, palveluiden tuottavuuden pienikin tehostaminen johtaisi yritystasolla isoihin voittoihin.
Japanilaiset itse kutsuvat ylipalvelua sanalla ”Omotenashi” (vieraanvaraisuus). Tämä on eittämättä Japanilainen vahvuus ja tarkoittaa ystävällistä, laadukasta ja huolellista palvelua missä tahansa liiketoiminnassa. Japanilainen Omotenashi -hyysäys on läpitunkeva ilmiö päivittäisessä elämässä, sillä liikkeet ovat ylimiehitettyjä henkilökunnalla. Esimerkiksi normaalin lähimarketin palveluvalikoimaan kuuluu erikseen nimetty henkilö, joka seurustelee ikäihmisen kanssa ja auttaa heitä ostoksissaan. Lähimarketti järjestää myös iltapäivä-, kokki- ja askartelukerhoja asiakkailleen puhumattakaan kotiinkuljetus ja pakkauspalveluista. Marketin erilliseltä "service counter" tiskiltä voi ostaa ystävälleen lahjaksi vaikkapa olutlahjakortin.
Asiakkaat ovat tottuneet palveluihin ja vaativat ja pitävät korkeaa palvelutasoa itsestäänselvyytenä. Myös yritykset, oppilaitokset, virastot, asuntolat ja juna-asemat ovat täynnä työntekijöitä. Vaikka Japanilaiset tekevät pitkiä päiviä, tuntuu siltä, että ihmisiä palkataan varmuuden vuoksi töihin mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän.
Japanilaisen Professorin mielestä Omotenashi voitaisiin tuotteistaa luomalla ”Neo Japanesque” palvelu, joka ei tarkoittaisi pelkästään korkeaa laatua, vaan myös palvelutapahtuman arvokkuutta (dignity). Kyseessä olisi siis palveluliiketoiminnan Ferrari, Mercedes Benz tai Louis Vuitton. Jos kerran asiakas on valmis maksamaan aineettomasta arvonlisästä fyysisissä tuotteissa, niin samalla logiikalla voisi tuotteistaa myös palvelua. Tällaiseen palveluun voi törmätä matkaillessaan Aasialaisissa loistohotelleissa (jos kukkaro kestää, toim.huom).
Japanin kauppa- ja teollisuusministeriö (METI) on tunnistanut palvelujen tuottavuuteen liittyvät ongelmat ja perustanut oman yksikön tutkimaan tehostamista. Heidän tavoitteenaan on saada iskostettua Japanilaisen teollisuuden prosessien tehokkuutta palveluihin ”Omotenashia” unohtamatta. Projektiin kuuluu suoran rahoituksen lisäksi muun muassa Best Practise Case-tietopankki, johon on tarkoituksena kerätä 300 palveluliiketoimintamallien tehostamis-casea, joista voitaisiin ottaa oppia tuottavuuden tehostamiseksi. 50 palveluinnovaatiocasea on jo valmiina projektin kotisivuilla toistaiseksi vain Japaniksi. Case esimerkeissä on muun muassa parannettu taksien tehokkuutta GPS pohjaisella reittien suunnittelulla, optimoitu urheilukilpailujen aikatauluja, sovellettu JIT prosesseja sairaaloissa ja puolitettu hotellihuoneen siivoamiseen kuluva aika.
Kokemukseni mukaan Japanilainen palveluyhteiskunta on erittäin edistynyt alhaista tuottavuutta lukuunottamatta ja Suomalaisilla yrityksillä olisi paljon opittavaa esimerkiksi Japanilaisista ravintoloista, vähittäiskaupasta, julkisesta liikenteestä, matkailusta sekä viihde- ja mobiilipalveluista. Japanilainen markkinatalous on huimasti edellä Suomea kuluttajan näkökulmasta, ja Suomessa monet utopistisilta kuulostavat palvelut ovat Japanissa arkipäiväisiä (esim. lemmikkieläimiin liittyvät palvelut). Japanissa jo olemassa olevien ja käytännössä suurilla markkinoilla testattujen mallien soveltaminen Suomeen voisi tuoda Suomalaisille yrityksille kilpailuetua.
Yksi asia Suomen palveluyhteiskunnan kehitystä kuitenkin estää: vaikka Suomessa BKT per capita on suurimpia maailmassa (enemmän kuin Japanissa), niin miksi Suomalaisten ostovoima on silti huonoimpia Euroopassa? Palveluita on vaikeaa kehittää, mikäli ihmisiltä puuttuvat mahdollisuudet kuluttaa niitä. Japani on esimerkki maasta, jossa on verrattain suuret tuloerot, pieni julkinen sektori ja alhainen verotus, mutta silti vähän työttymyyttä, vähän köyhyyttä ja vähän rikollisuutta. Japanilaiset lisäksi syövät terveellisesti ja laadukkaasti, käyttävät vähemmän alkoholia, eivät ole ylipainoisia, ja myös elävät pisimpään maailmassa. Miksei näin voisi olla myös Suomessa?
METI: n raportteja palveluiden kehittämisestä Japanissa:
http://www.meti.go.jp/english/report/downloadfiles/0707ServiceIndustries.pdf
http://www.service-js.jp/cms/index.php
Japanin sisämarkkinat ovat käsittämättömän suuret, ja maan talous on täysin riippuvainen sisämarkkinoiden toimivuudesta. Vain n. 15% työpaikoista on suurissa vientiyrityksissä, kuten Toyotassa ja Sonyssä. Loput työvoimasta työllistyvät suurissa Japanilaisissa tehtaissa ja julkisella sektorilla. Koska Japanissa ei ole luonnonvaroja, raaka-aineet tuodaan muualta ja käsitellään omissa tehtaissa sisämarkkinoita varten. Talouden rakenteeseen kuuluu, että valmiita tuotteita tuodaan verrattain vähän ulkoa, joten useimmat Japanilaiset tuotteet ovat ”Made in Japan”.
Viennin hidastuessa maailmanmarkkinoiden tilanteen takia, myös sisämarkkinoiden kysyntä on alkanut pienentyä. Japanin kauppa-ja teollisuusmisiteriö (METI) onkin aloittanut tukitoimenpiteitä erityisesti innovatiivisten PK- yritysten tukemiseksi ja painottaa tukitoiminnassaan myös haja-asutusalueiden pienyrityksiä, jotta palvelutaso voitaisiin säilyttää taantuvilla alueilla. Julkisia palveluja esimerkiksi vanhusten ruokahuollossa, teiden kunnossapidossa yms. ei ole saatavilla kovinkaan hyvin ja hallinnossa uskotaan, että näitä peruspalveluita on paras tuottaa yksityisesti.
Useat ihmiset ovat kertoneet, että Japanin sisämarkkinat eivät ole kehittyneet vapaan markkinatalouden lakien mukaisesti. Pienyritykset toimivat tuotteiden jakelu- ja palvelupäässä lähellä loppuasiakasta, mutta niiden käyttämien suurien paikallisten toimittajien hinnat on sovittu kansallisten yritysten toimesta. Kartellit ovat Japanissa perinteisesti sopineet hinnoista Japanin sisämarkkinoilla, ja yritysten kesken on syntynyt pankkivetoisia "Keiretsuja", eli ristiinomistusjärjestelyjä, joissa pankki omistaa yrityksiä, jotka ovat toistensa toimittajia ja asiakkaita näiden yritysten omistaessa pankkia ja toisiaan.
Koska hinnat eivät muodostu vapaan kilpailun kautta, vaan niistä on sovittu kartellissa, on kilpailu Japanissa kohdistunut tuotteiden laatuun ja palveluun. Tuotteiden laadulla kilpaileminen on varmasti auttanut Japanin vientiteollisuutta, koska se on antanut yrityksille kannustimet tehdä jatkuvaa kehitystyötä esimerkiksi kuluttajaelektroniikassa.
Palveluilla kilpailu on johtanut Japanissa ylipalveluyhteiskuntaan, ja siihen, että palvelu on itsestäänselvyys, palveluja ei hinnoitella, eikä palveluista osata periä maksua. Työn tuottavuus Japanin teollisuudessa on maailman paras prosessi-innovaatioiden takia (mm. Toyota production system), mutta palveluiden tuottavuus on maailman huonoin (OECD 2005). Koska palvelusektori on Japanissa valtava, palveluiden tuottavuuden pienikin tehostaminen johtaisi yritystasolla isoihin voittoihin.
Japanilaiset itse kutsuvat ylipalvelua sanalla ”Omotenashi” (vieraanvaraisuus). Tämä on eittämättä Japanilainen vahvuus ja tarkoittaa ystävällistä, laadukasta ja huolellista palvelua missä tahansa liiketoiminnassa. Japanilainen Omotenashi -hyysäys on läpitunkeva ilmiö päivittäisessä elämässä, sillä liikkeet ovat ylimiehitettyjä henkilökunnalla. Esimerkiksi normaalin lähimarketin palveluvalikoimaan kuuluu erikseen nimetty henkilö, joka seurustelee ikäihmisen kanssa ja auttaa heitä ostoksissaan. Lähimarketti järjestää myös iltapäivä-, kokki- ja askartelukerhoja asiakkailleen puhumattakaan kotiinkuljetus ja pakkauspalveluista. Marketin erilliseltä "service counter" tiskiltä voi ostaa ystävälleen lahjaksi vaikkapa olutlahjakortin.
Asiakkaat ovat tottuneet palveluihin ja vaativat ja pitävät korkeaa palvelutasoa itsestäänselvyytenä. Myös yritykset, oppilaitokset, virastot, asuntolat ja juna-asemat ovat täynnä työntekijöitä. Vaikka Japanilaiset tekevät pitkiä päiviä, tuntuu siltä, että ihmisiä palkataan varmuuden vuoksi töihin mieluummin hieman liikaa kuin liian vähän.
Japanilaisen Professorin mielestä Omotenashi voitaisiin tuotteistaa luomalla ”Neo Japanesque” palvelu, joka ei tarkoittaisi pelkästään korkeaa laatua, vaan myös palvelutapahtuman arvokkuutta (dignity). Kyseessä olisi siis palveluliiketoiminnan Ferrari, Mercedes Benz tai Louis Vuitton. Jos kerran asiakas on valmis maksamaan aineettomasta arvonlisästä fyysisissä tuotteissa, niin samalla logiikalla voisi tuotteistaa myös palvelua. Tällaiseen palveluun voi törmätä matkaillessaan Aasialaisissa loistohotelleissa (jos kukkaro kestää, toim.huom).
Japanin kauppa- ja teollisuusministeriö (METI) on tunnistanut palvelujen tuottavuuteen liittyvät ongelmat ja perustanut oman yksikön tutkimaan tehostamista. Heidän tavoitteenaan on saada iskostettua Japanilaisen teollisuuden prosessien tehokkuutta palveluihin ”Omotenashia” unohtamatta. Projektiin kuuluu suoran rahoituksen lisäksi muun muassa Best Practise Case-tietopankki, johon on tarkoituksena kerätä 300 palveluliiketoimintamallien tehostamis-casea, joista voitaisiin ottaa oppia tuottavuuden tehostamiseksi. 50 palveluinnovaatiocasea on jo valmiina projektin kotisivuilla toistaiseksi vain Japaniksi. Case esimerkeissä on muun muassa parannettu taksien tehokkuutta GPS pohjaisella reittien suunnittelulla, optimoitu urheilukilpailujen aikatauluja, sovellettu JIT prosesseja sairaaloissa ja puolitettu hotellihuoneen siivoamiseen kuluva aika.
Kokemukseni mukaan Japanilainen palveluyhteiskunta on erittäin edistynyt alhaista tuottavuutta lukuunottamatta ja Suomalaisilla yrityksillä olisi paljon opittavaa esimerkiksi Japanilaisista ravintoloista, vähittäiskaupasta, julkisesta liikenteestä, matkailusta sekä viihde- ja mobiilipalveluista. Japanilainen markkinatalous on huimasti edellä Suomea kuluttajan näkökulmasta, ja Suomessa monet utopistisilta kuulostavat palvelut ovat Japanissa arkipäiväisiä (esim. lemmikkieläimiin liittyvät palvelut). Japanissa jo olemassa olevien ja käytännössä suurilla markkinoilla testattujen mallien soveltaminen Suomeen voisi tuoda Suomalaisille yrityksille kilpailuetua.
Yksi asia Suomen palveluyhteiskunnan kehitystä kuitenkin estää: vaikka Suomessa BKT per capita on suurimpia maailmassa (enemmän kuin Japanissa), niin miksi Suomalaisten ostovoima on silti huonoimpia Euroopassa? Palveluita on vaikeaa kehittää, mikäli ihmisiltä puuttuvat mahdollisuudet kuluttaa niitä. Japani on esimerkki maasta, jossa on verrattain suuret tuloerot, pieni julkinen sektori ja alhainen verotus, mutta silti vähän työttymyyttä, vähän köyhyyttä ja vähän rikollisuutta. Japanilaiset lisäksi syövät terveellisesti ja laadukkaasti, käyttävät vähemmän alkoholia, eivät ole ylipainoisia, ja myös elävät pisimpään maailmassa. Miksei näin voisi olla myös Suomessa?
METI: n raportteja palveluiden kehittämisestä Japanissa:
http://www.meti.go.jp/english/report/downloadfiles/0707ServiceIndustries.pdf
http://www.service-js.jp/cms/index.php
Paitakaupat ja retail after-sales palvelu
Japanissa luksustuotteiden myynti on suurta ja tietyissä kaupunginosissa kadulla kulkiessa lähes joka toisella vastaantulevalla naisella on kädessään ylikallis merkkilaukku. Merkkituotteita tunnutaan yhdisteltävän hieman arkipäiväisempään muuhun vaatetukseen kuin Suomessa. Japanissa on ihan ok, jos 1500 euron laukun kanssa pidetään halpahallin paitaa.
Uniqlo- niminen vaateketju vastaa Japanissa bulkkivaatteiden myynnistä. Se eroaa muista Japanilaisista vaateketjuista siten, että se teettää lopputuotteet tehtaissaan Kiinassa, eikä tyydy tuomaan ainoastaan raaka-aineita Japaniin ja tuottamaan paidat Japanissa, mikä on yleisempi toimintamalli. Entisaikaan lopputuotteiden tuominen Japanin markkinoille ulkoa oli kartellien ja tuontitullien takia käytännössä mahdotonta, mutta Uniqlo on onnistunut järjestämään toimitusketjunsa uudestaan nykyajan "made in China" hengen mukaan.
Uniqlon mallisto on niukkaa, mutta värejä ja kuoseja on sitäkin enemmän. Värit myös vaihtuvat jatkuvalla syötöllä. Mallistosta on pyritty tekemään laadukas ja ajaton, ja Uniqlon vaatteita on helppo yhdistellä oman mielen mukaan muiden merkkisten vaatteiden kanssa. Miehille ketju tarjoaa vain muutamaa paitavaihtoehtoa eri koossa. Uniqlon 500 myymälää ovat suurissa ostoskeskuksissa ja ketju on tietoisesti karsinut palvelun liikkeistä minimiin. Myyjää on yhtä vaikea löytää kuin Suomessa ja usein ainoa ihmiskontakti kauppatapahtumassa on kassaneiti, mikäli päättää jonottaa ostoksineen kassalle saakka.
Esimerkkinä liikkeen hillittömästä volyymistä, vuonna 2002 Uniqlo aloitti suuren Fleece paitakampanjan. Se teki näyttävät mainoskampanjat TV:ssä ja ulkomainoksin ja möi yhdenmallista fleecepaitaa kymmenissä eri väreissä kuluttajille verrattain halpaan hintaan. Vuoden 2002 aikana Uniqlo onnistui myymään 20 miljoonaa fleecepaitaa. Vuonna 2008 yksi viidestä Japanilaisesta omistaa Uniqlon fleecepaidan.
Tokiossa Omotesandolta löytyvät kaikki globaalit luksustuotemerkit. Sieltä paidastaan saa pulittaa noin kymmenkertaisen hinnan Uniqlon paitaan verrattuna, vaikka materiaali, kuosi ja värit tuntuvat samoilta. Blogisti teki Euron edullisen vaihtokurssin takia kesäpaitakaupat eräässä Omotesandon liikkeessä. Ostotapahtuma kesti kauan ja ystävällinen myyjä, joka puhui parempaa englantia kuin useimmat Japanilaiset yliopistoprofessorit, esitteli sinnikkäästi eri vaihtoehtoja ja kantoi eri kokoja sovituskoppiin. Oikean koon löydyttyä blogisti sai istua liikkeen nahkasohvalla ja odotella aikansa kun paita käärittiin silkkipaperiin ja luottokortti haettiin maksua varten nahkaisella tarjottimella. Liikkeen interiööri oli stailattu viimeistä yksityiskohtaa myöten unohtamatta tunnelmaa luovaa tuoksua ja musiikkia.
Posti toi blogistin Suomen osoitteeseen Japanin liikkeestä käsin kirjoitetun kirjeen, jossa myyjä kiitti käynnistä liikkeessä ja toivotti tervetulleeksi uudestaan. Ostotapahtuman sujuvuus ja kiitoskirje olivat elämys ja antoivat hienon vaikutelman joka kesti yllättävän pitkään. Maagisesti mieleen palautuivat elämän ensimmäiset ostokset, esimerkiksi viikkorahoista pitkään ja hartaasti säästetty paristokäyttöinen vene ja ensimmäinen LP-levy (toim. huom. Gary Mooren Wild Frontier vuonna 1987) ja allekirjoittanut alkoi ymmärtää paremmin, miksi kuluttajat voivat tulla riippuvaisiksi shoppailusta.
Kiitoskirjettä esitellään säännöllisesti ystäville, vaikka blogisti (meta)tiedostaa mistä asiassa on kyse. Käsin kirjoitettu kiitoskortti on paitakaupan After-Sales palvelu ja se kuuluu oleellisesti liikkeen pitkään palveluprosessiin, jolla raha vaihtuu fyysiseen tuotteeseen ja tiettyyn mielialaan. Kun kauppa sinetöidään henkilökohtaisella kirjeellä, niin asiakassuhde syvenee ja tätä kautta asiakkaan hintatietoisuus vähenee ja liikkeen kate paranee. Koska henkilökohtainen palvelu ja käsin kirjoitetut kirjeet alkavat olla nykyään harvinaisia, se antaa hienon kuvan muiden liikkeiden kasvottomiin massapostituksiin tai bonuskortteihin verrattuna. Voi hyvinkin olla, että suuri osa henkilökohtaisten kiitoskirjeiden vastaanottajista palaa pian liikkeeseen pukuostoksille eikä katso enää silloin hintalappuja. Koulutukseni takia taidan itse kuitenkin jatkaa shoppailua pääasiassa Uniqlossa.
(Kuva: Ralp Laurenin linna Omotesandolla)
Uniqlo- niminen vaateketju vastaa Japanissa bulkkivaatteiden myynnistä. Se eroaa muista Japanilaisista vaateketjuista siten, että se teettää lopputuotteet tehtaissaan Kiinassa, eikä tyydy tuomaan ainoastaan raaka-aineita Japaniin ja tuottamaan paidat Japanissa, mikä on yleisempi toimintamalli. Entisaikaan lopputuotteiden tuominen Japanin markkinoille ulkoa oli kartellien ja tuontitullien takia käytännössä mahdotonta, mutta Uniqlo on onnistunut järjestämään toimitusketjunsa uudestaan nykyajan "made in China" hengen mukaan.
Uniqlon mallisto on niukkaa, mutta värejä ja kuoseja on sitäkin enemmän. Värit myös vaihtuvat jatkuvalla syötöllä. Mallistosta on pyritty tekemään laadukas ja ajaton, ja Uniqlon vaatteita on helppo yhdistellä oman mielen mukaan muiden merkkisten vaatteiden kanssa. Miehille ketju tarjoaa vain muutamaa paitavaihtoehtoa eri koossa. Uniqlon 500 myymälää ovat suurissa ostoskeskuksissa ja ketju on tietoisesti karsinut palvelun liikkeistä minimiin. Myyjää on yhtä vaikea löytää kuin Suomessa ja usein ainoa ihmiskontakti kauppatapahtumassa on kassaneiti, mikäli päättää jonottaa ostoksineen kassalle saakka.
Esimerkkinä liikkeen hillittömästä volyymistä, vuonna 2002 Uniqlo aloitti suuren Fleece paitakampanjan. Se teki näyttävät mainoskampanjat TV:ssä ja ulkomainoksin ja möi yhdenmallista fleecepaitaa kymmenissä eri väreissä kuluttajille verrattain halpaan hintaan. Vuoden 2002 aikana Uniqlo onnistui myymään 20 miljoonaa fleecepaitaa. Vuonna 2008 yksi viidestä Japanilaisesta omistaa Uniqlon fleecepaidan.
Tokiossa Omotesandolta löytyvät kaikki globaalit luksustuotemerkit. Sieltä paidastaan saa pulittaa noin kymmenkertaisen hinnan Uniqlon paitaan verrattuna, vaikka materiaali, kuosi ja värit tuntuvat samoilta. Blogisti teki Euron edullisen vaihtokurssin takia kesäpaitakaupat eräässä Omotesandon liikkeessä. Ostotapahtuma kesti kauan ja ystävällinen myyjä, joka puhui parempaa englantia kuin useimmat Japanilaiset yliopistoprofessorit, esitteli sinnikkäästi eri vaihtoehtoja ja kantoi eri kokoja sovituskoppiin. Oikean koon löydyttyä blogisti sai istua liikkeen nahkasohvalla ja odotella aikansa kun paita käärittiin silkkipaperiin ja luottokortti haettiin maksua varten nahkaisella tarjottimella. Liikkeen interiööri oli stailattu viimeistä yksityiskohtaa myöten unohtamatta tunnelmaa luovaa tuoksua ja musiikkia.
Posti toi blogistin Suomen osoitteeseen Japanin liikkeestä käsin kirjoitetun kirjeen, jossa myyjä kiitti käynnistä liikkeessä ja toivotti tervetulleeksi uudestaan. Ostotapahtuman sujuvuus ja kiitoskirje olivat elämys ja antoivat hienon vaikutelman joka kesti yllättävän pitkään. Maagisesti mieleen palautuivat elämän ensimmäiset ostokset, esimerkiksi viikkorahoista pitkään ja hartaasti säästetty paristokäyttöinen vene ja ensimmäinen LP-levy (toim. huom. Gary Mooren Wild Frontier vuonna 1987) ja allekirjoittanut alkoi ymmärtää paremmin, miksi kuluttajat voivat tulla riippuvaisiksi shoppailusta.
Kiitoskirjettä esitellään säännöllisesti ystäville, vaikka blogisti (meta)tiedostaa mistä asiassa on kyse. Käsin kirjoitettu kiitoskortti on paitakaupan After-Sales palvelu ja se kuuluu oleellisesti liikkeen pitkään palveluprosessiin, jolla raha vaihtuu fyysiseen tuotteeseen ja tiettyyn mielialaan. Kun kauppa sinetöidään henkilökohtaisella kirjeellä, niin asiakassuhde syvenee ja tätä kautta asiakkaan hintatietoisuus vähenee ja liikkeen kate paranee. Koska henkilökohtainen palvelu ja käsin kirjoitetut kirjeet alkavat olla nykyään harvinaisia, se antaa hienon kuvan muiden liikkeiden kasvottomiin massapostituksiin tai bonuskortteihin verrattuna. Voi hyvinkin olla, että suuri osa henkilökohtaisten kiitoskirjeiden vastaanottajista palaa pian liikkeeseen pukuostoksille eikä katso enää silloin hintalappuja. Koulutukseni takia taidan itse kuitenkin jatkaa shoppailua pääasiassa Uniqlossa.
(Kuva: Ralp Laurenin linna Omotesandolla)
Loppulausunto
Japanin tutkimusmatka on tälle kertaa ohitse. Viimeinen kosketus Japanilaiseen palveluyhteiskuntaan oli kun lentokentän Check-in virkailija nosti silkkihansikkailla läksiäislahjoista ylipainoisen matkalaukun hihnalle ja toivotti hyvää matkaa. Lentokoneen lähtiessä kenttähenkilökunta (laukkujen pakkaajat yms.) asettuivat riviin ja vilkuttivat ja kumarsivat lähtevälle lentokoneelle Tokion 33 asteen helteessä. Koneessa Japanilaiset vilkuttivat takaisin.
Japanilla on monet kasvot, se on maisemaltaan yhdistelmä uutta ja vanhaa ja kiireistä ja rauhallista. Täyteen ahdettujen kaupunkien keskellä on satoja vuosia vanhoja kauniita puistoja, puutarhoja, Buddha-temppeleitä ja Shinto-pyhäkköjä. Maaseudulla rakentamattomat vuoret jatkuvat silmänkantamattomiin vihreän eri sävyissä tyynen valtameren äärellä.
Tokion betoniviidakosta on helppo löytää paikkoja, joiden voi kuvitella olevan inspiraation taustalla tieteiselokuvissa kuten Blade Runner. Maaseudulla voi virittäytyä Miyzakin piirroselokuvien aurinkoiseen ja onnelliseen satumaisemaan.
Kesän aikana kirjoitetut blogimerkinnät ovat tuoneet esille erilaisia puolia Japanilaisesta yhteiskunnasta ja taloudesta. Blogin luetuimmat merkinnät ovat olleet asiapitoiset ja Suomalaisittain uusia ja yllättäviä puolia esittelevät kirjoitukset, kuten kirjoitus Japanin 7-Eleven Retail -innovaatiosta (Mukavuuslaitos 24/7). Kevyemmistä kirjoituksista eniten lukijoita oli kirjoituksilla englannin kielen käytöstä mainoksissa (Real Women Ride 20 Inchers) ja Washlet -merkintä (Todellinen a-posterior innovaatio Japanista).
Haluan kiittää blogin lukijoita mielenkiinnosta ja hyvästä palautteesta. Tutkijavierailu ei olisi ollut mahdollinen ilman tutkimusrahoittajien tukea, joista haluan kiittää erityisesti Tekesin Serve-ohjelmaa ja Japanin Center of Excellence (COE) Fund -rahastoa. Suuri kiitos kuuluu myös isäntäyliopistolleni, Tokion Teknilliselle yliopistolle ja sen VALDES -tutkimusryhmän professoreille ja opiskelijoille. Blogimerkintöjen ideoita on saatu paljon myös keskusteluissa muun muassa Japanin kauppa -ja teollisuusministeriön, Saksan Japanintutkimuksen instituutin, Nomura Research Instituten, IBM Japanin ja Tekesin Japanin toimiston henkilöiden kanssa.
Japanilla on monet kasvot, se on maisemaltaan yhdistelmä uutta ja vanhaa ja kiireistä ja rauhallista. Täyteen ahdettujen kaupunkien keskellä on satoja vuosia vanhoja kauniita puistoja, puutarhoja, Buddha-temppeleitä ja Shinto-pyhäkköjä. Maaseudulla rakentamattomat vuoret jatkuvat silmänkantamattomiin vihreän eri sävyissä tyynen valtameren äärellä.
Tokion betoniviidakosta on helppo löytää paikkoja, joiden voi kuvitella olevan inspiraation taustalla tieteiselokuvissa kuten Blade Runner. Maaseudulla voi virittäytyä Miyzakin piirroselokuvien aurinkoiseen ja onnelliseen satumaisemaan.
Kesän aikana kirjoitetut blogimerkinnät ovat tuoneet esille erilaisia puolia Japanilaisesta yhteiskunnasta ja taloudesta. Blogin luetuimmat merkinnät ovat olleet asiapitoiset ja Suomalaisittain uusia ja yllättäviä puolia esittelevät kirjoitukset, kuten kirjoitus Japanin 7-Eleven Retail -innovaatiosta (Mukavuuslaitos 24/7). Kevyemmistä kirjoituksista eniten lukijoita oli kirjoituksilla englannin kielen käytöstä mainoksissa (Real Women Ride 20 Inchers) ja Washlet -merkintä (Todellinen a-posterior innovaatio Japanista).
Haluan kiittää blogin lukijoita mielenkiinnosta ja hyvästä palautteesta. Tutkijavierailu ei olisi ollut mahdollinen ilman tutkimusrahoittajien tukea, joista haluan kiittää erityisesti Tekesin Serve-ohjelmaa ja Japanin Center of Excellence (COE) Fund -rahastoa. Suuri kiitos kuuluu myös isäntäyliopistolleni, Tokion Teknilliselle yliopistolle ja sen VALDES -tutkimusryhmän professoreille ja opiskelijoille. Blogimerkintöjen ideoita on saatu paljon myös keskusteluissa muun muassa Japanin kauppa -ja teollisuusministeriön, Saksan Japanintutkimuksen instituutin, Nomura Research Instituten, IBM Japanin ja Tekesin Japanin toimiston henkilöiden kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
